Jalkapallotähtien eurajokelainen luotto-ortopedi sai jälleen nimekkään asiakkaansa tyytyväiseksi

MM-kisat jäävät väliin Argentiinan maajoukkuepelaaja Giovani Lo Celsolta takareisivamman takia.

Giovani Lo Celso (vasemmalla) kävi Lasse Lempaisen operoitavana Turussa. Arkistokuva viime vuoden Copa Américan ottelusta Chileä vastaan.

11.11. 15:00

Espanjalaisen Villarealin keskikenttäpelaaja ja Argentiinalle Etelä-Amerikan Copa América mestaruuden vuonna 2021 voittanut Giovani Lo Celso on leikattu torstaina onnistuneesti Suomessa. Tähtipelaajan takareisivamman operoi Eurajoelta lähtöisin oleva ortopedi Lasse Lempainen Turussa.

”Leikkaus eteni suunnitellusti ja sujui hyvin. Takareisivamman vuoksi Lo Celso ei pääse edustamaan Argentiinaa pian alkavissa jalkapallon MM-kisoissa. Tärkeintä Lo Celsolle on nyt keskittyä leikkauksesta toipumiseen ja kuntoutukseen, jotta hän on mahdollisimman pian jälleen pelikuntoinen”, sanoo urheiluortopedian dosentti Lasse Lempainen lääkärikeskuksen tiedotteessa.

26-vuotiaan Lo Celson matka jalkapallon MM-kisoihin katkesi reilu viikko sitten loukkaantumiseen ottelussa Athletic Bilbaota vastaan. Lo Celson takareidessä todettiin sittemmin repeämä, jonka Lempainen nyt operoi.

”On todella harmillista, että loukkaannuin juuri nyt. Jalkapallokentällä loukkaantumiselta ei kuitenkaan aina voi välttyä. Kun jotain sattuu, on todella tärkeää löytää maailman parhaat osaajat. Olen erittäin tyytyväinen, että pääsin Suomeen Lempaisen operoitavaksi ja leikkaus onnistui hyvin. Nyt pääsen keskittymään kuntoutukseen”, sanoo Lo Celso.

Lo Celson lisäksi useita muita jalkapallon maailmantähtiä, kuten Ronald Araujo, Ousmane Dembele, Sergi Robert ja Leonardo Spinazzola, on käynyt Lempaisen operoitavana.

Lasse Lempaisella on hyvä mainen jalkapallon maailmantähtien silmissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut