Münchenin vuoden 1972 olympia­kisojen ylijohtaja Pekka Kare kuollut

Pekka Kare hankki Suomeen toistaiseksi ensimmäiset ja viimeiset painonnoston MM-kisat. Kare oli monipuolinen urheiluvaikuttaja ja joukkueenjohtaja.

8.11. 20:42

Urheiluvaikuttaja Pekka Kare on kuollut. Hän kuoli tiistaina 91-vuotiaana Siuntion terveyskeskuksen vuodeosastolla.

Hän oli syntynyt Viipurin maalaiskunnassa vuonna 14. huhtikuuta 1931.

Kare toimi Suomen joukkueen ylijohtajana Münchenin olympiakisoissa vuonna 1972. Hän oli Suomen painonnostoliiton kunniapuheenjohtaja. Hän toimi muun muassa Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) ja Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana.

Kare oli mukana Paavo Nurmen säätiön ja Urheilijoiden ammattien­edistämissäätiön perustamisessa ja toimi niiden hallituksissa kuolemaansa asti. Koulutukseltaan hän oli varatuomari.

Kare harrasti useita urheilulajeja, joista painonnosto oli kaikkein rakkain. Hän oli painonnostajien joukkueenjohtajana olympiakisoissa Meksikon pääkaupungissa Méxicossa vuonna 1968.

Kare oli perustamassa Euroopan painonnostoliittoa ja kuului Kansainvälisen painonnostoliiton hallitukseen.

Suomen painonnostoliiton puheenjohtajana hän hankki lajin MM-kilpailut ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomeen. Lahdessa vuonna 1998 järjestettyjen kisojen huippuhetki oli Karoliina Lundahlin maailmanmestaruus.

Kare vaikutti Siuntion kunnanhallituksessa ja -valtuustossa. Hän oli kerran eduskuntavaali­ehdokkaana keskustan listoilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut