Fifa varoitti Tunisian jalka­pallo­liittoa – uhkana MM-paikan menettäminen

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa uhkaa viedä Tunisian paikan jalkapallon MM-kisoissa, mikäli hallitus puuttuu maan jalkapalloliiton itsenäiseen toimintaan.

Qatarin MM-kisat alkavat 17. marraskuuta.

31.10. 10:28

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on varoittanut Tunisian hallitusta puuttumasta jalkapalloliiton itsenäiseen toimintaan.

Varoituksen taustalla on uhka siitä, että Tunisia menettäisi paikkansa Qatarin MM-kisoissa.

Mediatietojen mukaan Fifa lähetti viime viikolla varoituksen Tunisian jalkapalloliitolle, että heidän joukkueensa osallistuminen MM-kisoihin on vaarassa, mikäli maan hallitus puuttuu jalkapalloliiton toimintaan.

Fifan sääntöjen mukaan kaikkien jäsenliittojen on toimittava itsenäisesti ilman, että mikään kolmas osapuoli tai maan hallitus puuttuu niiden toimintaan.

Varoituskirje lähetettiin sen jälkeen, kun Tunisian nuoriso- ja urheiluministeri Kamel Deguiche uhkasi hajottaa joidenkin virastojen organisaatioita. Fifa vahvisti uutistoimisto Reutersille lähettäneensä varoituskirjeen.

Varoituskirje oli myöhemmin vuodettu radiokanavalle. Vuodetussa kirjeessä Fifa kysyy selvennystä Deguichen kommentteihin ja muistuttaa Fifan säännöistä.

”Sääntöjen noudattamatta jättäminen johtaa Fifan sääntöjen mukaisiin rangaistuksiin, joihin kuuluu myös kyseisen liiton kilpailukielto.”

Fifa on tänä vuonna asettanut Kenian ja Zimbabwen kilpailukieltoon. Intia oli elokuussa lyhyessä kilpailukiellossa.

Tunisia on MM-kisoissa lohko D:ssä yhdessä Ranskan, Australian ja Tanskan kanssa ja aloittaa kisat ottelulla Tanskaa vastaan 22. marraskuuta.

Tunisia on osallistunut MM-kisoihin viidesti aiemmin eikä ole koskaan päässyt alkulohkosta pudotuspeleihin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut