FC Lahti säilytti paikkansa Veikkausliigassa, TPS:n unelma pirstaleiksi

Liigakarsinnan ensimmäinen osa Turussa päättyi tasan.

TPS:n Joonas Lakkamäki (vas.) yritti pysäyttää FC Lahden Altin Zeqiriä ratkaisevassa liigakarsinnassa. Zeqiri teki kotijoukkueen avausmaalin.

23.10. 19:36

FC Lahti säilytti paikkansa jalkapallon Veikkausliigassa hienon trillerin jälkeen. Kotijoukkue Lahden Teemu Penninkangas laukoi 2–1-voittomaalin, kun ottelun lisäaika Turun Palloseuraa vastaan oli ehtinyt rullata noin minuutin.

Penninkangas pääsi kovan ruuhkan keskeltä jatkamaan Macoumba Kandjin laukoman pallon maaliin. Lisäaikaa oli silloin jäljellä viitisen minuuttia, mutta lahtelaisfanit riehaantuivat täysin.

”Totta kai oli hyvä fiilis, mutta kellossa oli vielä aikaa. En uskaltanut liikaa antaa keskittymisen herpaantua”, Penninkangas sanoi tunnelmistaan Ruudun haastattelussa.

Lahden Juho Pirttijoki sanoi tunteneensa TPS:n tasoituksen jälkeen, että joukkue tekee vielä maaliin.

”Pennille sanoin, kun saatiin kulma, että nyt teet maalin. Ja niin hän teki”, Pirttijoki kertasi.

”Penni on meitä tällä kaudella ottanut reppuselkään, ja hän teki sen taas.”

Haaveet TPS:n paluusta liigakartalle saivat vahvasti eloa, kun vaihdosta tullut Juri Kinnunen tasoitti ottelun 88. minuutilla. Hän ehti olla kentällä vain 11 minuuttia, kunnes teki komealla laukauksella kauden ensimmäisen maalinsa.

Linus Rönnberg tarjoili keskityksen, joka kaarsi yli maalinedusruuhkan ja päätyi Kinnuselle. TPS vei siinä vaiheessa peliä ja haki tasoitusta, voittomaaliakin.

Ottelu sai dramaattisen alun. Kotijoukkue FC Lahti sai rangaistuspotkun ennen kuin kymmenen minuuttia oli täynnä.

Altin Zeqiri laukoi vasempaan alakulmaan niin lujaa ja tarkasti, ettei maalivahti Jere Koponen ehtinyt millään torjuntaan.

Rankkari tuli, kun Eemeli Virta laukoi kohti maalia ja pallo osui Jesper Karlssonin käteen. Tuomioksi tuli rankkarin lisäksi keltainen kortti.

Lahden rangaistuspotkulla saama johto kesti vähän vajaat 80 minuuttia, jonka jälkeen tapahtumat alkoivat vyöryä vauhdilla.

Lahtelaisille kulunut kausi Veikkausliigassa on ollut surkeutta kärsimystä. Pirttijoki lupasi, että sarjapaikkaa juhlitaan isosti. On paikka liigassa sen verran tärkeä seuralle ja koko Lahden kaupungille.

Karsinnan ensimmäinen osa päättyi Turussa 1–1, joten Lahti säilytti paikkansa yhteismaalein 3–2.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut