Suomen futsalnaisille kitkerä tappio EM-kotiturnauksen avauksessa

Musan Salaman kenttäpelaajista koostuva avauskentällinen jäi ilman tehopisteitä.

Netta Hannula kamppaili kiivaasti Ruotsin Nanna Janssonin kanssa. Porilaiskentällisen tehot olivat pahasti kateissa.

19.10. 21:47

Vantaa

Suomen naisten futsalmaajoukkue koki pettymyksen Vantaalla pelattavan EM-karsintaturnauksen avauspäivänä, kun vastaan asettui rakas vihollinen Ruotsi. Vieraat karkasivat avausjaksolla 2–0-johtoon, eikä Suomen kiri toisella puoliajalla riittänyt. Ruotsi vei tärkeän voiton maalein 3–2 (2–0).

Isabel Maria Aguilar vei Ruotsin johtoon ottelun toisella minuutilla, ja neljännen peliminuutin täyttyessä Moa Glans teki 2–0. Maria Mäntylä toi Suomen maalin päähän toisella puoliajalla, mutta Aguilarin illan toinen osuma pian kavennuksen jälkeen kasvatti eron jälleen kahteen maaliin. Senni Virenin maali siivitti Suomen vielä mukaan, mutta tasoitusta ei ikinä saatu painostuksesta huolimatta.

Ykköskentällinen koostui maalivahtia lukuun ottamatta Musan Salaman pelaajista. Tehot jäivät kuitenkin kotimaan liigan tähtipelaajilta uupumaan. Lähimmäksi pääsi Anni-Elina Luotonen, jonka laukaus osui keskelle tolppaa.

Molemmat tähän asti jaetut naisten futsalin Euroopan mestaruudet (2019, 2022) voittanut Espanja voitti Vantaan lohkon toisessa avauspäivän pelissä Belgian 14–0. Torstaina Suomi kohtaa Belgian ja Ruotsi Espanjan. Karsintaturnauksen voittaja etenee maaliskuussa 2023 pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut