PSG-tähti Kylian Mbappé tyrmää huhut siirtohaaveistaan

Kylian Mbappé vakuutti sunnuntaina olevansa ”hyvin tyytyväinen” nykyiseen tilanteeseensa.

PSG:n Kylian Mbappé elehti epäonnistuneen maalintekoyrityksen jälkeen sunnuntain ottelussa Marseillea vastaan.

17.10. 7:54

Jalkapallojoukkue PSG:n ranskalaistähti Kylian Mbappé vakuuttaa, ettei hän ole pyytänyt päästä lähtemään joukkueesta tammikuun siirtoaikana.

23-vuotiaan Mbappén lähtöaikeista on liikkunut huhuja, joiden mukaan hän haluaisi vaihtaa joukkuetta mahdollisimman pian.

Mbappé painotti sunnuntain ottelun jälkeen, ettei ole suoraan eikä epäsuorasti viime viikolla levinneiden huhujen takana.

”Olen hyvin tyytyväinen”, hän sanoi.

Huhu tuli ensin julki Espanjassa tiistain PSG:n ja Benfican välisen Mestarien liigan ottelun alla, ja myöhemmin asiasta kertoivat useat ranskalaismediat. Useat lähteet vakuuttivat, että tieto lähtöhaaveista on peräisin Mbappén lähipiiristä.

”En ymmärrä, miksi juttu julkaistiin pelipäivänä. Olin yhtä yllättynyt kuin kaikki muutkin”, Mbappé sanoi.

Mbappé allekirjoitti kolmen vuoden sopimuksen PSG:n kanssa toukokuussa pitkällisten neuvotteluiden päätteeksi. Hän on avoimesti kertonut, ettei hän ole nauttinut roolistaan tällä kaudella, mutta siitä huolimatta väitteet lähtöhaaveista eivät hänen mukaansa pidä lainkaan paikkaansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut