Venäjän paluu urheiluun saa täys­tyrmäyksen

Venäjän paluulle kansainvälisille urheiluareenoille ei heru ymmärrystä tällä hetkellä. Kansanedustaja Hanna Kosonen sanoo, että paluun edellytyksenä ovat sodan loppuminen ja syyllisten saaminen kansainväliseen sotatuomioistuimeen.

Jääkiekkoilija Aleksandr Ovetškin on tunnettu Vladimir Putinin aktiivisena kannattajana.

22.9. 13:06

Venäjän mahdollisuudet palata kansainväliseen urheiluun saavat täystyrmäyksen.

Haastattelukierroksessä esiin tulleet näkemykset noudattelevat samaa linjaa, jonka Suomen olympiakomitea määritteli tiistai-iltana kokouksensa jälkeen. Haastattelukierroksen haastattelut on tehty tiistaina.

Olympiakomitea totesi tiedotteessaan, että Venäjän paluusta on käyty keskusteluja Kansainvälisessä olympiakomiteassa (KOK) ja muualla kansainvälisessä urheiluyhteisössä, mutta Suomen osalta tilanne ei ole muuttunut.

”On mielestämme mahdotonta ajatella, että linjaa löysättäisiin, kun tilanne ei ole sotatoimien osalta mitenkään muuttunut”, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoi.

”Jos lähdetään himmaamaan, vähennetään painetta, jota on olemassa sodan päättämiseen.”

Venäjän paluu nousi keskusteluun, kun KOK:n suomalaisjäsen ja urheilijakomission puheenjohtaja Emma Terho kertoi Ylen haastattelussa, että kulisseissa keskustelua on käyty ja osa urheilijoista haluaa venäläiset takaisin.

Hiihtosuunnistuksessa urheilu-urallaan kilpaillut ja aiemmin tällä eduskuntakaudella urheilusta vastaavana tiede- ja kulttuuriministerinä (2019–20) toiminut Hanna Kosonen (kesk) tyrmäsi kulissikaavailut tuoreeltaan Twitter-tilillään.

Kansanedustaja Hanna Kosonen.

Kosonen sanoo, että pitäisi ehdot Venäjän paluulle äärimmäisen tiukkoina.

”Sodan pitää olla loppunut, ja syyllisten pitää olla kansainvälisessä sotatuomioistuimessa. Sitten pitää arvioida erikseen tilannetta ja sitä, milloin on sopiva hetki”, Kosonen sanoo.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) ja Euroopan yleisurheiluliiton (EAA) hallituksissa istuva Antti Pihlakoski ei myöskään ole iloinen kuulemistaan uutisista.

Pihlakoski muistuttaa siitä, että urheilu merkitsee itänaapurille paljon.

"Urheilun merkitys on suuri Venäjällä. Jos lähdetään himmaamaan, vähennetään painetta, jota on olemassa sodan päättämiseen. En haluaisi antaa tässä vaiheessa periksi”, Pihlakoski sanoo.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi ei hänkään näe perusteita paluulle. Haapasalmi muistuttaa, että poissaoloon johtaneet asiat eivät ole mitenkään muuttuneet.

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

”Oma kantani ja Suomen Hiihtoliiton kanta venäläisten urheilijoiden luvalle palata kisoihin on ehdoton ’ei’. Tämä on myös Kansainvälisen Hiihtoliiton FIS:n näkemys”, Haapasalmi sanoo.

Taitoluistelussa näkemys on ollut kansainvälisessä lajiliitossakin yhtenäinen. Suomi on seissyt sen takana, kertoo Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen.

”Olin itse luisteluliiton kongressissa, ja siellä otimme voimakkaasti kantaa siihen, että Venäjä tulee pitää ulkona kansainvälisestä luistelusta. Se mielipide ei ole muuttunut. Sellaisia asioita ei ole näköpiirissä, jotka sitä muuttaisivat”, sanoo Korhonen.

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoo Suomen seisovan Kansainvälisen jääkiekkoliiton linjauksen takana.

Sen mukaisesti Venäjä ja Valko-Venäjä on suljettu pois kansainvälisestä kilpailutoiminnasta.

”Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että emme liitossa näe perustetta sille, että aiempia linjauksia olisi syytä muuttaa”, Nummela sanoo.

Jääkiekkoon puuhataan parhaillaan maajoukkueiden World Cup -turnausta, jonka järjestäjänä toimisi Pohjois-Amerikan kiekkoliiga NHL.

NHL:n varakomissaari Bill Daly sanoi viime viikolla, että turnaukseen haluttaisiin venäläisiä pelaajia, jotka voisivat pelata neutraalin tunnuksen alla.

Nummela muistuttaa, että varmuutta turnauksen järjestämisestä ei vielä ole. Jos turnaus tulee ajankohtaiseksi, pitää muodostaa myös mielipide venäläisten osallistumisesta.

”Meidän kantamme tässä maailmantilanteessa on hyvin selkeä. Jos World Cup pelataan ja kysymys tulee ajankohtaiseksi, arvioimme, miten kansainvälinen yhteisö suhtautuu Venäjään.”

Nummela sanoo, että hän ei tunnista jääkiekon parista Venäjän paluuta toivovia ääniä. Hän muistuttaa jääkiekon olevan läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan laji, mikä saattaa vaikuttaa maiden ajatteluun näissä asioissa.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto pitää puolivuotiskokouksensa ensi viikolla. Nummela arvioi, että sen yhteydessä Venäjän tilanteesta puhutaan vähintään epävirallisissa keskusteluissa.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela.

Hanna Kososen mielestä urheilun ja politiikan yhteys olisi 2020-luvulla aika tunnustaa ja lopettaa puheet, joiden mukaan urheilua ja politiikkaa ei pidä sotkea.

Hän toivoo, että koko kansainvälinen urheiluyhteisö näyttäisi suuntaa ja sulkisi jatkossa myös muut hyökkäyssotia käyvät maat ulos toiminnastaan.

”On ilmiselvää, ettei Ukrainassa tapahtuvia asioita voi hyväksyä sellainen KOK, joka haluaa ilmentää rehtiä meininkiä, hyvyyttä ja totuutta.”

”Venäjän presidentti Putin on pitänyt urheilijoita muutenkin hyökkäyssodan sanansaattajina. On ilmiselvää, ettei Ukrainassa tapahtuvia asioita voi hyväksyä sellainen KOK, joka haluaa ilmentää rehtiä meininkiä, hyvyyttä ja totuutta”, Kosonen sanoo.

”Jos vähänkään annetaan hyväksyttävyyttä sitä kautta, että venäläisten annetaan tulla kisoihin, se haittaisi tavoitetta Ukrainan sodan lopettamisesta.”

Antti Pihlakoski muistuttaa urheilun ajallisista yhteyksistä Venäjän toimiin Ukrainassa. Krimiin hyökättiin muutama päivä Sotšin talvikisojen jälkeen, ja Ukrainan sota alkoi neljä päivää Pekingin olympialaisten päätyttyä.

Urheilun tärkeydestä kertovat myös esimerkiksi Putinin viime viikon puheet, joissa haaveiltiin kilpailuiden järjestämisestä Shanghain yhteistyöjärjestölle. Järjestöön kuuluvat esimerkiksi Kiina ja Intia.

”Urheilulla on iso merkitys. Venäjä ei osannut laskea, että pakotetoimet hyökkäyksestä koskevat myös urheilua”, Pihlakoski sanoo.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton ja Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.

Siinä, milloin Venäjä voi palata, valtaa on kansainvälisillä lajiliitoilla. Hiihtoliiton Haapasalmi muistuttaa, että Salpausselän kisat alkoivat tänä vuonna heti seuraavana päivänä, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

Kansainvälinen hiihtoliitto ei tehnyt päätöstä venäläisten sulkemisesta pois, joten he kilpailivat Salpausselällä.

”Venäjä ei osannut laskea, että pakotetoimet hyökkäyksestä koskevat myös urheilua.”

Taitoluisteluliiton Janne Korhonen sanoo, että kansainvälisen liiton suuntaviivojen mukaan on ollut hyvä elää. Hän sanoo, että jonkin verran Venäjää ymmärtäviä puheenvuoroja Kansainvälisessä liitossa kuuluu.

”Kansainvälisessä taitoluistelussa Venäjä on perinteisesti ollut yksi mahtimaista, joka on tuottanut paljon esimerkiksi valmentajia. Kyllä se selkeästi näkyy joidenkin maiden suhtautumisessa Venäjään tässä tilanteessa. Me ja valtaosa läntisistä maista olemme hyvin voimakkaasti ottaneet kantaa Ukrainan puolesta ja Venäjän osallistumista vastaan”, Korhonen sanoo.

Omat mahdollisuutensa toimia on myös valtiovallalla. Tšekissä entinen jääkiekkoilun tähtimaalivahti Dominik Hašek on syksyn mittaan esittänyt, että venäläispelaajia ei päästettäisi maahan, kun NHL on pelaamassa otteluita Prahassa lokakuussa.

Hašek kertoi maanantai-iltana, että Tšekin ulkoministeriö on lähettänyt NHL-johdolle kirjeen, jossa sanotaan, että venäläisten pelaaminen NHL-otteluissa Tšekissä ei ole suotavaa.

Hanna Kososen mukaan esimerkiksi viisumienkin kautta venäläisten osallistumiseen urheiluun on mahdollista vaikuttaa. Hän kuitenkin vaatii laajaa yhteisymmärrystä, joka kattaa valtioiden lisäksi niin lajiliitot ja kisajärjestäjät kuin Kansainvälisen olympiakomiteankin.

”Kyllä se mielipide pitää näyttää laajalla rintamalla, että he eivät ole tällä hetkellä tervetulleita”, Kosonen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut