Kerran vuodessa on hyvä sanoa kiitos niille, jotka puurtavat seurapipo päässään

25.9. 6:30

Sosiaalisessa mediassa julkaistaan runsaasti kaikenlaista roskaa, mutta onneksi vastaan tulee myös mainioita oivalluksia.

Yksi tällaisista on tänään vietettävä valmentajan päivä.

Amerikasta apinoitu ajatus on yksinkertainen. Kerran vuodessa on hyvä sauma osoittaa arvostusta myös taustalla ahertaville.

Sen voi tehdä kätevästi häshtägeillä #kiittikoutsi, #valmentajanpäivä ja #valmennus. Jos haluaa jakaa kiitosta myös kansainvälisesti, perään voi lisätä tunnisteiksi #ThanksCoach ja #BeActive.

Itse asiassa vieraalla kielellä kiittäminen voi olla monelle jopa helpompaa kuin suomeksi.

Talkootyön sanotaan olevan henkitoreissaan. Kun jotain pitäisi tehdä isommalla porukalla, paikalle ilmestyvät aina samat naamat, isoa osaa ei saa houkuteltua mukaan millään.

Ja niinhän se taitaa olla, että 20 prosenttia aktiivisimmista tekee 80 prosenttia hommista.

Puheet vapaaehtoistyön kuolemasta ovat silti suuresti liioiteltuja. Sen on taas tänäkin viikonloppuna nähnyt pelikentillä, palloiluhalleissa ja niiden laitamilla. Urheilu ei eläisi ilman vapaaehtoisia valmentajia tai muita pyyteettömiä puurtajia.

Valmentaminenkin on isolta osalta talkootyötä.

Tuulitakki yllään ja seurapipo päässään ahkeroi muun seuraväen lisäksi joka viikko tuhansia oto-valmentajia. Nämä junioriliigojen luotsit ja alasarjojen aateliset käyttävät leijonanosan vapaa-ajastaan ohjaamiseen, opastamiseen, huolten kuuntelemiseen, innostamiseen, kannustamiseen ja hurmokseen harhauttamiseen. Ilman korvauksia.

Valmentamisen ja vapaaehtoistyön välille ei tietenkään voi piirtää yhtäläisyysmerkkejä, mutta vain harva tekee sitä työkseen. Ansaintalogiikka kumpuaa toisenlaisista arvoista kuin raha.

Suomessa on arviolta 80 000 valmentajaa. Heistä valtaosa valmentaa vapaaehtoispohjalta, ilman kuukausipalkkaa tai sen kummempia kulukorvauksia. Päätyö valmentaminen on noin 2 000:lle.

Asiaa voi ajatella myös toisesta vinkkelistä: valtaosa lapsista tai nuorista ei voisi harrastaa päämäärätietoista kilpaurheilua, jos jokaisesta treenitunnista pitäisi maksaa täysimääräinen listahinta.

”Osaavimmat valmentajat hallitsevat lajitekniikoiden ja pelitaktiikoiden lisäksi ihmisyyden.”

Kymmenien tuhansien ihmisten joukkoon mahtuu tietysti monenkirjavaa väkeä. Jokainen kuukausipalkkainen ei osaa hommaansa, moni palkaton on äärettömän pätevä. Ja kaikkea siltä väliltä.

Tällä tarkoitan sitä, että tilille kilahtavat eurot eivät ole automaattisesti pätevyyden mittari, eikä verkkaripalkalla operoiva oto-valmentaja ole automaattisesti jotenkin toistaitoinen.

On valmentaja ammattilainen tai amatööri, pystyvyyttä ei mitata palkkanauhalla. Osaavimmat hallitsevat lajitekniikoiden ja pelitaktiikoiden lisäksi ihmisyyden.

He osaavat opettaa, vaatia ja välittää, kykenevät käsittelemään jokaista urheilijaa yksilönä ja ymmärtävät, että tunnetaidot ovat muutakin kuin yhdyssana. He pystyvät nostamaan itseluottamusta, eivät ryhdy romahduttamaan sitä. He hoksaavat kysyä kuulumisia, istahtaa bussissa viereen keskustelemaan tai malttavat joskus vain pysähtyä kuuntelemaan.

He myös huomaavat, jos homma toimii.

Ja vaikka he ovatkin parhaimmillaan aikamoisia ihmemiehiä ja -naisia, he varmasti arvostavat kehuja kerran vuodessa.

Kiitosten välittämiseen löytyy tietysti muitakin alustoja kuin some ja kiittää voi urheilussa muitakin kuin valmentajia, mutta tuskin teemapäivästä on haittaa. Jos seuran some-vastaava kokoaa edustusjoukkueen jokaiselta pelaajalta yhden mieleenpainuvan juniorivalmentajan nimen, syntyy jo aikamoinen kunniagalleria.

Seuratyön tärkein henkilö on totta kai urheilija, mutta koutsitkin ovat kiitoksensa ansainneet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut