FC Jazz ei jatkanut viime syksynä porilaispuolustajan sopimusta – Lauantaina sama mies romutti ex-seuransa nousuhaaveet: ”Hyvältä se tietenkin tuntui”

FC Jazzilla oli lauantaina kotistadionilla pakkovoiton paikka, mikäli haaveet noususta olisivat pysyneet elossa. Vierailija SalPa haki kuitenkin voiton ja ero joukkueiden välillä kasvoi jo kymmeneen pisteeseen.

Joonas Meura tuuletti voittomaaliaan entistä seuraa vastaan maltillisesti.

10.9. 18:52 | Päivitetty 10.9. 22:24

Pori

Nousubuumi oli vielä kuukausi sitten Porissa kova FC Jazzin ympärillä punaisten huikean voittomarssin jälkeen.

Nyt viisi ottelua myöhemmin kauden lähestyessä loppuaan haaveet ovat käytännössä romuttuneet. Jazzin viiden viime pelin saldo on vain yksi ainokainen piste.

Lauantaina Jazz sai kärkipään vieraita Salosta ja homman nimi oli selvä. Ainoastaan voitto kelpasi. Ensimmäisellä puoliajalla joukkueiden taistelu oli suhteellisen tasaista ja ajoittain jopa tarkkaakin.

Toisella puoliajalla myös tunteet kuumenivat.

Toisella puoliskolla alkoi tapahtua. Isot panokset näkyivät tunteen purkauksina ja aggressiivisena pelinä. Keltaisia kortteja jaeltiin puolin ja toisin. Ratkaisu syntyi 64. minuutin kohdalla.

Täksi kaudeksi SalPaan siirtynyt entinen Jazzin monivuotinen luottopakki Joonas Meura pääsi laukomaan kulmatilanteesta ottelun ainoaksi jääneen täysosuman vanhan kotiyleisönsä edessä. Vaikkakin maali maistui porilaiselle varmasti makealta, tuuletus oli silti maltillinen.

"Aika rauhallisesti koetin olla tuulettamatta. Näissä on toki aina hieman ristiriitainen olo, mutta hyvältä se tietenkin tuntui. Tärkeä maali meille", Meura perkasi tilannetta.

Joonas Meura nousi ottelun hahmoksi.

Mäntyluodon Kirin kasvatti valittiin viime kaudella Jazzin paidassa Kakkosen B-lohkon parhaaksi puolustajaksi. Siitä huolimatta hän ei saanut Jazzilta jatkosopimusta. Mies siirtyi Porista tutun valmentajan Tero Suonperän perässä Saloon.

Meuran maalin jälkeen Jazz painoi vielä päälle, mutta maalia ei tullut, vaan SalPan puolustus piti kotijoukkueen pois parhailta tekopaikoilta. 1–0-voitolla SalPa nousi kolmeen pisteen erolla sarjakärkeen.

"Tiukka matsi. Yksi erikoistilanteesta tullut maali oli se erottava tekijä", Jazzin päävalmentaja Jani Uotinen kommentoi.

Jazz on tällä hetkellä viidentenä kaksi pistettä HJS:ää perässä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena. Jazzilla on jäljellä enää kaksi ottelua. Niinpä paikka neljän joukkoon ja nousukarsintasarjaankin uhkaa karata.

Koska kolmen ottelun nousukarsintasarja jatkuu runkosarjan pisteistä ja vain voittaja nousee Ykköseen, tappio SalPalle sinetöi käytännössä sen, että Jazz on myös ensi kaudella Kakkosessa.

Päävalmentaja Uotinen ei osannut kertoa yhtä yksittäistä syytä viime viikkojen tuloskunnon laskemiseen.

"Siinä on varmaan moni asia vaikuttanut. Meillä on ollut paljon pelikieltoja, emmekä ole päässeet ehkä ihan parhaalla kokoonpanolla pelaamaan joka pelissä."

"Toki myös vastustajat ovat olleet kovempia ja sarjataulukon kärkipäästä", Uotinen mietti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut