Karhujen puheenjohtaja Ville Pietilä on pahoillaan palloiluhallihankkeen pysähtymisestä: ”Nyt vedettiin matto koko projektin alta”

Karhut tarvitsee seurana lisää paikkoja joissa pelata ja harjoitella. Pietilän mielestä Porin liikuntapaikkaolot ovat monille seuroille tällä hetkellä huonot.

Karhut pelaa ja harjoittelee tällä hetkellä paljon urheilutalolla. Kenttä täyttää toivotut kriteerit rimaa hipoen.

7.9. 13:20

Pori

Salibandyseura Karhut olisi yksi suurimmista hyötyjistä Poriin suunnitteilla olevassa palloiluhallissa. Se olisi seuralle merkittävä askel eteenpäin harjoitusoloissa, ja luonnollisesti myös ottelutapahtumat olisivat siellä aivan erilaisia kuin vaikkapa urheilutalossa.

Seuran puheenjohtaja Ville Pietilä on pahoillaan siitä, että tekninen lautakunta äänesti hankkeen pysähdyksiin.

”En tiedä, mitä tällä päätöksellä haetaan. Asia oli jo edennyt tosi pitkälle. Rahat olivat budjetoituna ja urakoitsijakin oli löytynyt, mutta nyt vedettiin matto koko projektin alta. Aika pieni ryhmä teknisessä lautakunnassa teki todella merkittävän päätöksen. Juna oli menossa kovaa vauhtia eteenpäin, ja sitten se pysäytettiin kokonaan. Todella erikoista”, Pietilä miettii.

Pietilän mukaan Porin liikuntapaikkaolot ovat monille seuroille tällä hetkellä yleisesti huonot. Esimerkiksi Karhut voi pelata otteluita tosissaan käytännössä vain kahdessa paikassa.

”Urheilutalo ja Itätuuli ovat ainoat paikat, joissa on mitat täyttävä salibandykenttä. Eivätkä nekään paikkoina mitään mahdottoman laadukkaita ole. Esimerkiksi urheilutalo täyttää kriteerit ihan juuri ja juuri”, Pietilä sanoo.

”Meillä on seurassa kolme joukkuetta SM-sarjatasolla ja edustusjoukkueemme pelaa nyt Divarissa, tahtona palata takaisin F-liigaan. Aika vaikea on harjoituspaikkoja jokaiselle joukkueelle saada. Nuoremmat junnut voivat onneksi pelata hiukan pienemmilläkin kentillä, mutta ei se enää onnistu, kun ikää alkaa olla yli 16 vuotta ja vauhti kasvaa.”

Pietilän mukaan Karhut joutuu harjoittelemaan Porissa sellaisissa oloissa, joissa kompromisseja on pakko tehdä koko ajan. Niiden kanssa selvitään, mutta ei paljon muuta.

”Meidän seura tarvitsee lisää tiloja harjoittelemiseen ja pelaamiseen, se on ihan selvä juttu. Urheilutalo on auttamattomasti vanhentunut ja remontin tarpeessa. En sano, että suunnitteilla oleva palloiluhalli olisi ainoa vaihtoehto meille, mutta paikan pitäisi olla sellainen, että se täyttää pääsarjatason kriteerit. Samalla se voisi täyttää ne ainakin lentopallolle, koripallolle, futsalille ja käsipallolle.”

Pietilä on huolissaan myös siitä, millainen kerrannaisvaikutus palloiluhallihankkeen keskeyttämisellä voi olla.

”Jos tämä nyt menee jäihin, mitä en todellakaan toivo, niin se vaikuttaa moniin seuroihin. Esimerkiksi voimistelijoille on luvattu, että urheilutalosta tulee tavallaan heidän paikkansa, kun palloiluseuroja siirtyy muualle. Nyt niin ei tietenkään tapahtuisi”, Pietilä miettii.

Keskustelu palloiluhallihankkeen ympärillä varmasti jatkuu ja viimeistä naulaa projektin arkkuun ei ole vielä lyöty.

”Toivotaan, että sitä saadaan jatkettua jollain tavalla. Muuten siinä voi käydä niin, että mikään ei etene vuosiin mihinkään suuntaan. Se olisi todella huono juttu kaikille seuroille Porissa”, Pietilä sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut