Maratona dles Dolomites ajetaan Pohjois-Italiassa Etelä-Tirolin jylhissä maisemissa. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 35. kerran. Mukana oli noin 8 000 pyöräilijää, joista 11 oli suomalaisia.

Rankkaa hauskanpitoa

Vantaalaisella lennonjohtajalla Tuomas Tervolla on raskaat huvit. Entinen maajoukkuesuunnistaja ajoi tuhansien pyöräilijöiden kanssa yhden päivän aikana Dolomiittien kuuluisimmat nousut. Sitten oli vuorossa rastiviikko Lapissa ja ensimmäinen täyden matkan triathlon Ruotsissa.

Kyllä hauskanpito on rasittavaa.

Näin velmuiltiin aikoinaan loppukaneettina Juice Leskisen kappaleessa Kun rumba loppuu.

Vantaalainen Tuomas Tervo on tehnyt itselleen hauskanpidosta tarkoituksella rasittavaa – jopa erityisen rasittavaa.

Tähän tapaan: Tervon pyörä kiitää alamäkeen noin 80 kilometrin tuntinopeudella Dolomiittien hulppeissa vuoristomaisemissa Pohjois-Italiassa. Samalla pyörän kuski tuskailee reisikramppien kanssa, jotka alkoivat alamäkeä edeltäneessä kymmenen kilometrin nousussa.

Onneksi maantiepyörässä jarruja käytetään käsillä.

Tervo, 39, on entinen maa­joukkue­suunnistaja, jolle erilaiset kestävyyshaasteet ovat nykyään hauskanpitoa.

Tuomas Tervo on osallistunut Dolomiittien ultrapyöräilyyn kahdesti. Kuva vuodelta 2019.

Heinäkuun alussa Tervo osallistui toisen kerran Maratona dles Dolomites -pyöräilytapahtumaan Italian Etelä-Tirolissa.

Kyse on suomalaisesta näkökulmasta ultratason tapahtumasta, jonka pisimmällä, 138-kilometrisellä reitillä ajetaan Italian ympäriajosta tuttuja legendaarisia nousuja, muun muassa Passo Pordoi (2 239 metriä), Passo Giau (2 236) ja Passo Sella (2 244).

Kaikkiaan nousumetrejä kertyy 4 230 pystysuunnassa mitattuna eli samaa luokkaa kuin maantiepyöräilyn suurten ympäriajojen kovimmilla vuoristoetapeilla.

”Ensimmäinen nousu oli niin hidasta, että siinä ei pystynyt ajamaan ja osa porukasta joutui kävelemään, koska porukkaa oli niin paljon.”

Reitti nousee useita kertoja yli 2 000 metriin, ja sen alin kohta on noin 1 300 metrissä. Kestävyysurheilun mittapuulla koko reitti on siis korkealla, missä ilma on niin sanotusti ohutta ja elimistön hapenottokyky joutuu lujemmalle kuin merenpinnan tasolla.

Ensimmäisellä yrityksellä vuonna 2019 Tervo ajoi Maratonan pisimmän reitin viidessä tunnissa ja 41 minuutissa. Tänä vuonna aikaa kului 6.03.

Tervo arvioi, että kuuden tunnin urakasta noin neljä tuntia ajettiin ylämäkeen. Vaativin nousu oli Passo Giau, jonka pituus on 9,9 kilometriä ja keskijyrkkyys 9,3 prosenttia.

Maratonan lähtö ja maali sijaitsevat Alta Badiassa, jossa Kalle Palander voitti aikoinaan kolme kertaa maailmancupin arvostetuimpiin kuuluvan suurpujottelun.

Maratona dles Dolomites on suosittu tapahtuma. Tänä vuonna noin 8 000 pääsi kokemaan sen.

Maratona kuuluu niihin kestävyysurheilun massatapahtumiin, joihin läheskään kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan.

Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 35. kerran ja mukaan pyrki runsaat 27 000 pyöräilyn kilpakuntoilijaa ja harrastajaa. Heistä noin 8 000 pääsi kokemaan rääkin, suurin osa arvonnan tuloksena.

Kolme vuotta sitten Tervolla oli arpaonnea, mutta systeemiin kuuluu, että ensikertalaiset joutuvat lähdössä tavallaan takariviin eli viimeiseen neljästä lähtöryhmästä.

”Kun ajoin lähtövaatteen alta, aikaa oli kulunut 37 minuuttia ensimmäisten lähdöstä”, Tervo muistelee ruuhkaa puhelimitse. Toki ajanotto alkoi vasta lähtöviivan ylittämisestä.

Alkuruuhka tavallaan auttoi Tervoa siinä mielessä, että ei tullut aloitettua liian lujaa.

”Ensimmäinen nousu oli niin hidasta, että siinä ei pystynyt ajamaan, ja osa porukasta joutui kävelemään, koska porukkaa oli niin paljon. Itse pystyin juuri ja juuri ajamaan kävelyvauhtia hitaammin. Toisen nousun puolivälistä pystyi ajamaan suunnilleen omien kykyjen mukaan.”

Suoritusta auttoi paljon se, että Tervo oli ollut jo viikon verran vuoristossa ja sopeutunut korkealle.

”Viimeisessä pitkässä alamäessä oli se ongelma, että molemmat takareidet kramppasivat vuorotellen, joten oli vähän vaikea olla pyörän selässä.”

Kokemus oli niin hyvä, että Tervo halusi kokeilla uudelleen mutta paremmasta lähtöpaikasta.

Tänä vuonna arpaonni ei kuitenkaan ollut suosiollinen, mutta Tervo sai itselleen niin sanotun hyväntekeväisyyspaikan, joka maksoi kaksi kertaa normaaliin osanottomaksuun verrattuna. Samalla sai paikan paremmasta lähtöryhmästä.

”Nyt alitin lähtövaatteen vain muutama minuutti kärjen jälkeen ja pääsin ajamaan heti niin lujaa kuin lähtee. Se saattoi syödä tulosta, koska vähän hyydyin lopussa.”

Passo Giau alkaa reitin puolivälin jälkeen.

”Siellä joutuin kramppien takia pari kertaa kävelemään, ja suoritus oli aika paljon huonompi kuin edellisellä kerralla.”

Tällä kertaa jaksamiseen vaikutti Tervon mukaan se, että hän tuli suoraan Suomesta kisaan eikä korkealle sopeutumista ollut tapahtunut.

”Ei ollut mitään jakoa tuolla valmistautumisella.”

Lisäksi elimistö ei ollut ehkä palautunut viikkoa aiemmin tapahtuneesta urakasta, kun Tervo osallistui kaverinsa Pekka Itävuon kanssa Sveitsin ja Italian rajalla käytyyn Monte Rosa Sky Marathon -vuorijuoksuun. Siellä 35 kilometrin reitillä kiivettiin 1 200 metristä yli 4 500 metrin korkeuteen.

”Se oli sellainen 8,5 tunnin jalkalenkki, joten sekin saattoi painaa jaloissa.”

Tervo kertoo huomanneensa Maratonan pitkissä alamäissä, että ilmanvastus oli korkeuden takia normaalia pienempi. Mittariin tallentui huippunopeudeksi 80,2 kilometriä tunnissa.

”Viimeisessä pitkässä alamäessä oli se ongelma, että molemmat takareidet kramppasivat vuorotellen, joten oli vähän vaikea olla pyörän selässä.”

Tervon kaksi kokemusta Maratona dles Dolomites -ajosta ovat siis olleet varsin erilaisia.

”Ekalla kerralla se oli hitaan alun jälkeen vahvaa menoa loppuun asti. Tänä vuonna tunsin heti ekassa nousussa, että ei ole kovin hyvä tunne. Passo Giaulla vähän pelotti, miten siinä käy, koska se on aika tiukka nousu jopa ammattipyöräilijöille. Viimeiset 50 kilometriä olivat aikamoista kärsimystä.”

Tuhansien pyöräilijöiden letka kiemurteli Dolomiittien rinteillä.

Kesän toinen tärkeä kestävyyshaaste tarjosi Tervolle enemmän onnistumisen elämyksiä. Hän osallistui viime viikonloppuna Ruotsin Kalmarissa ensimmäisen kerran täyden matkan triathlonille.

Tervo oli aikaisemmin vetänyt muutamia puolimatkan ja sitä lyhyempien matkojen triathloneja.

Tavoite oli heti todella kova: yhdeksän tunnin alitus. Sen saavuttaminen oli lähellä, sillä Tervon aika oli 9.07.32.

”Se meni ihan aikataulun mukaan juoksun [maraton] puoliväliin, mutta sitten alkoi huomata, että ei varmaan mene alle yhdeksän tunnin. Siellä oli 26–27 astetta lämpöä, mutta onneksi oli pilvistä. Minulla oli suunnistus­urallakin todella tiukkaa lämmön kanssa. Oli hankalaa saada nesteet imeytymään.”

Tervo oli kuitenkin tyytyväinen suoritukseensa.

”Pystyin juoksemaan ihan hyvin maaliin asti, ja muut lajit menivät suunnitelman mukaan. Mahtava tapahtuma kaikkiaan.”

”Tämä on minulle hauskanpitoa. Toki on kiva saada hyviä tuloksia erilaisissa kestävyyslajeissa, mutta ammattilaisiin alkaa olla aika iso ero.”

Tervon ura maajoukkuesuunnistajana päättyi vuonna 2013, kun hän ei pettymyksekseen mahtunut joukkueeseen Sotkamon MM-kotikisoihin.

Samoihin aikoihin hän oli aloittanut työt lennonjohtajana Lakselvissa eli Lemmijoella Pohjois-Norjassa. Se on Norjan pohjoisin lentokenttä, jolla on lennonjohto.

Sinne Tervo päätyi alan silloisen kotimaisen työllisyystilanteen takia, ja siellä hän on pysynyt.

”Asuimme täällä koko perhe neljä ja puoli vuotta. Nyt asumme Vantaalla, ja teen täällä vähän lyhennettyä työaikaa”, sanoo Tervo, jonka perheessä on kolme lasta.

Tervon työmatkat sujuvat niin, että hän lentää Ivaloon ja ajaa sieltä kolmisen tuntia Lakselviin.

Suunnistuksessa Tervo kilpaili muun muassa viisissä MM-kisoissa ja sijoittui parhaimmillaan kaksi kertaa sprintissä 13:nneksi. Lämpimimmät muistot liittyvät nuorten MM-kisoissa saavutettuihin mitaleihin.

”Ensimmäinen vuosi uran jälkeen meni niin, että ei oikein jaksanut treenata. Se oli vähän sellainen välivuosi. Sitten huomasin, että olin aika paljon huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Treenaaminen alkoi taas maistua, ja pääsin taas parempaan kuntoon.”

Tuomas Tervolla on lippis muistona Dolomiittien pyöräilystä ja paita Monte Rosan vuorijuoksusta.

Huippu-urheilijan uran jälkeen Tervo on hakenut monen muun tavoin uusia elämyksiä ja kokemuksia haastamalla itseään ja tavallaan etsimällä rajojaan kestävyysurheilusta.

Erilaisiin tapahtumiin liittyvät tavoitteet ovat antaneet motivaatiota harjoitteluun.

Kymmenen viime vuoden aikana hän on osallistunut pyöräilyn, triathlonin ja suunnistuksen lisäksi polku­juoksu­tapahtumiin ja maratonhiihtoihin, joista kertyi kokemusta jo suunnistusuran aikana.

”Tämä on minulle hauskanpitoa. Toki on kiva saada hyviä tuloksia erilaisissa kestävyys­lajeissa, mutta ammattilaisiin alkaa olla aika iso ero. Treenaaminen sinänsä on hauskaa muutenkin, mutta jotenkin olisi vaikeaa, jos ei olisi mitään kisoja ja tavoitetta. Ei olisi selkeää päämäärää.”

Tervo kertoo muokkaavansa harjoitteluaan sen mukaan, mikä on seuraava tavoite.

”Jos en olisi ollut menossa sinne Ruotsin Ironmaniin, ei varmaan olisi tullut käytyä uimassa pitkin talvea. Pitää olla valmius eri lajeihin, että pystyy suorittamaan kisoissa. Vuorijuoksua varten pitää käydä vetämässä sauvarinnettä ja juosta alamäkiä, että jalat tottuvat siihen.”

Suunnistuksessa Tervo kertoo olleensa välillä vuosia ilman kilpailulisenssiä. Jukolan viesteissä hän on ollut yleensä mukana, ja tänä vuonna hänellä on jälleen lisenssi. Sitä hän käytti muun muassa Saariselällä Lapin suunnistusviikolla, jotka olivat sopivasti Dolomiittien pyöräilyn ja Ruotsin triathlonin välissä.

Maratona dles Dolomitesin henkeen kuuluu rento hauskanpito.

Palataan vielä Passo Giaun nousuun, jossa kymmenen kilometrin matkalla ajettiin yli 900 nousumetriä.

Tervo kertoo olleensa vuoden 2019 väliaikojen mukaan nousun 42:nneksi nopein tuhansien ajajien joukossa.

Se on kova noteeraus 188-senttiseltä ja yli 80-kiloiselta mieheltä, joka ei siis ole mikään kevytrakenteisen mäkiajajan prototyyppi.

”Hehkutin yhdelle pyöräilyä harrastavalle kollegalle, että se oli hyvä kisa ja oli hauskaa ajaa mäkiä Italiassa. Hän sanoi suoraan, että et sinä miltään pyöräilijäkiipeäjältä näytä”, Tervo kertoo nauraen.

Uusia haasteitakin on toki mielessä. Tervon haaveena on osallistua ensi kesänä Dolomiiteilla 120 kilometrin Lavaredo Ultra Trail -polkujuoksuun sekä Sveitsin Alpeilla 242 kilometrin Le Tour des Stations -pyöräily­kilpailuun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut