Viime kevät jäi kaivelemaan tiistain päivänsankaria – Joulukuussa armeijasta kotiutuva maajoukkuenainen haluaa olla kentällä voittamassa kolmannen mestaruuden

Jasmin Ylikraka jatkaa mestarijoukkue MuSassa.

Jasmin Ylikraka jatkaa MuSassa.

22.8. 10:56

Pori

Futsal-mestaruuden kahdesti peräkkäin voittanut Musan Salama on tehnyt ensi kauden joukkueeseensa yhdeksännen pelaajasopimuksen.

Uusimpana nimenä mestareissa jatkaa maajoukkueesta tuttu Jasmin Ylikraka.

Ylikrakan viime kauteen armeija toi oman rasitteensa. Hän uskoo, että armeijan ja pelaaminen yhdistäminen onnistuu syksyllä helpommin kuin viime keväänä. Ylikraka kotiutuu puolustusvoimien palveluksesta joulukuussa.

Toisessa peräkkäisessä mestaruudessa Ylikrakaa jäi kaivelemaan se, ettei hän päässyt keväällä mukaan ratkaisupeleihin Tornioon. Ensi keväänä hän haluaakin olla kentällä mukana voittamassa kolmannen mestaruuden.

Viime kaudella Ylikraka teki 15 runkosarjaottelussa tehot 11+16=27 sekä seitsemässä playoffs-ottelussa 6+4=10. Ylikrakan arvosta kertoo se, että kevään peleissä hän oli vain kolme kertaa kentällä, kun vastustaja sai pallon MuSan maaliin.

Syksyllä Ylikraka saa todennäköisesti yhden rajapyyin rikottua. Hän on pelannut 74 liigaottelua, joissa on tullut tehot 39+55=94. Satasen raja on siis vain kuuden pisteen päässä.

Ylikraka kuuluu ryhmään, joka tavoittelee paikkaa lokakuussa Suomessa pelattavista EM-karsinnoista. Tiistaina 20 vuotta täyttävä Ylikraka on pelannut tähän mennessä seitsemän maaottelua, joissa hän on onnistunut maalinteossa kolmesti.

Seuraavaksi Ylikraka on maajoukkueen mukana reilun viikon päästä leirillä. Syyskuussa hän matkustaa Ruotsiin kolmen maan turnaukseen.

Viime kauden ryhmästä MuSassa jatkavat Ylikrakan lisäksi varmuudella Siiri Lilja, Martta Perälä, Nea Siren, Iina Heikkilä, Anni-Elina Luotonen, Netta Hannula ja Elina Setälä. Uutena pelaajana Poriin saapuu Sini Lauermaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut