Topi Raitanen ajoitti kultakunnon Münchenin EM-finaaliin: ”Oli hieno hetki”

Raitanen pystyi samaan, mihin Jukka Keskisalo edellisenä suomalaisena 16 vuotta sitten.

Topi Raitasen uskomaton kiri toi Suomelle EM-kisojen toisen kultamitalin.

19.8. 22:29

München

Topi Raitanen voitti hallitun esityksen jälkeen miesten 3  000 metrin estejuoksun Euroopan mestaruuden yleisurheilun EM-kilpailuissa Münchenissä.

Myöhään perjantai-iltana juostussa finaalissa Raitanen lähti kolareita ja ruuhkia vältellen vetämään rohkeasti letkaa alkukierroksilla. Hän otti välillä happea kärkijoukon hännillä ja irtosi viimeisellä kierroksella mestaruuteen.

Raitasen voittoaika oli 8.21,80. Toiseksi juossut Italian Ahmed Abdelwahed juoksi ajan 8.22,35 ja kolmas Italian Osama Zoghlami 8.23,44.

”Tätä kohti töitä on tehty. Haluttiin pitää kohtalaista vauhtia, ettei lähdetä kävelemään. Kiva oli viimeiset kaksi kierrosta vain odottaa, lähtisikö joku kiristämään. Vesiesteen ajattelin, että saa olla todella kova kaveri, joka tulee ohitse”, Raitanen kertasi Ylen haastattelussa.

”Ai että, oli hieno hetki. Pikkupoikana Tuusulanjärven rannalla tästä on unelmoitu. Tyttöystävää ja perhettä pitää kiittää, että he ovat uskoneet unelmiini.”

Neljä vuotta sitten Raitanen juoksi EM-kilpailuissa Berliinissä kahdeksanneksi ja saavutti saman sijan myös viime vuonna Tokion olympialaisissa. Heinäkuussa Eugenessa järjestetyt MM-kilpailut menivät pieleen, kun vatsavaivojen pehmittämä entinen suunnistaja jäi alkueriin.

MM-kilpailujen jälkeen Raitanen eteni soolojuoksulla (8.21,10) ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen Joensuussa ja vakuutteli kuntoaan. Raitanen juoksi Münchenissä alkuerissä ajan 8.33,51.

Harvinaista herkkua

Suomen edellinen kestävyysjuoksun arvokilpailumitali tuli 2006 Göteborgissa, kun Jukka Keskisalo juoksi 3 000 metrin esteiden Euroopan mestariksi.

Meneillään olevissa EM-kilpailuissa mitali on Suomelle toinen. Wilma Murto jysäytti keskiviikkoiltana pommin ja taivutti seiväshypyn Euroopan mestariksi.

Suomi saavutti yhtä mitalia suuremman saaliin arvokilpailuissa viimeksi 2014, kun Antti Ruuskanen voitti keihäänheiton EM-kultaa ja Tero Pitkämäki EM-pronssia Zürichissä. Noiden jälkeen Pitkämäen MM-pronssi 2015 ja Ruuskasen EM-pronssi 2016 jäivät yksittäisiksi suomalaismitaleiksi.

Ruuskasen Amsterdamissa kiskaiseman heiton jälkeen hurahti kahdet olympialaiset, kolmet MM-kilpailut ja yhdet EM-kilpailut ilman suomalaismitalia, kunnes Murto palautti sinivalkoiset värit palkintokorokkeelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut