Peppi Konsterille kultaa hänen ensimmäisistä EM-kisoistaan

Peppi Konsterin kultamitali varmistui 5013.

19.8. 17:15

Peppi Konsteri keilasi naisten EM-kilpailuista kultamitalin Tanskan Aalborgissa.

Konsterin all event -kultamitalin ratkaisu oli huikean jännittävä. Konsteri pelasi hyvää peliä viimeisen sarjan loppuruutuihin saakka. Triplalla ja ehjällä hän piti etumatkan ruotsalaisiin. Anna Andersson ja Jenny Wegner taistelivat etumatkaa hieman kiinni. Molemmat tekivät neljän kaadon jonon kahdeksanteen ruutuun.

Konsteri pelasi omaa peliään yhden ruudun heitä edellä. Andersson jäi keila pystyyn yhdeksänteen ruutuun. Tässä vaiheessa tiedettiin, että ehjällä viimeisellä ruudulla Peppi olisi Euroopan mestari. Peppi heitti kymppiruudun ensimmäisen heiton kylmän viileästi taskuun ja kulta varmistui yhteistuloksella 5013.

Hopeaa keilasi Anna Andersson pistein 4978 ja pronssia Jenny Wegner 4971.

18-vuotias Peppi Konsteri osallistui ensimmäistä kertaa naisten EM-kilpailuihin.

”Aika sanattomaksi vetää. En oikeasti uskonut, että aikuisten kesken pystyn tähän samaan. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut täällä mitään parasta keilaamista, ja ennen kisoja tänne tultiin tänne hieman peloissaan, että mitähän tästä tulee. Ei tätä oikein usko vielä”, Konsteri kertasi Keilailuliiton tiedotteessa.

”En pystynyt laskemaan lopussa tilannetta, kun ruotsalaiset keilasivat sopivasti kaukana, en ikinä nähnyt taulua. En tiennyt yhtään, mikä tilanne oikein on. Oletus oli, että pitää tehdä tulosta paljon, koska ei ne tee pikkusarjoja loppuun, kun on tuommoiset ratkaisuhetket. Tiesin, että paljon kuitenkin pitää tehdä. Näissä kisoissa ei ole mitään hävittävää enää ja mennään niin pitkälle kuin pystyy ja päsee. Odotukset huomisiin mastersin finaaleihin on, että keilaaminen on edelleen hyvää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut