Porin Tarmo järjestää Syysetapit Kankaanpäässä – Erityisesti lauantaina kilpailut aiheuttavat hieman haittaa liikenteelle

18.8. 19:21

Porin Tarmo järjestää viikonloppuna maantiepyöräilyn Syysetapit Kankaanpäässä. Kyseessä on jo seitsemäs kerta, kun maantiepyöräilyväki kokoontuu Pohjois-Satakunnassa.

Kilpailunjohtaja Jyrki Lepistön mukaan Tarmo järjestää kisat mielellään Kankaanpäässä, jossa kaupunki on innolla kisassa mukana.

Jo perinteeksi muodostunut kilpailutapahtuma etenee tutun kaavan mukaan, eli lauantaina ajetaan korttelietapit Kankaanpään keskustan alueella ja sunnuntaina on maantie-etappien vuoro.

Kilpailu aiheuttaa jonkin verran haittaa liikenteelle erityisesti lauantaina, jolloin kilpailu keskittyy Kankaanpään keskustan alueelle.

”Reitti on erilainen mitä edellisinä vuosina, koska Paasikivenkadulla tehdään tällä hetkellä kaukolämpötöitä”, Lepistö kertoo.

Lauantain kisapäivä käynnistyy jo aamupäivällä kello 10 aikaan, jolloin ajetaan prologit.

Varsinainen korttelietappi käynnistyy kello 14 jatkuen aina noin kello 18 asti. Ensimmäisenä etapille lähtevät lapset ja viimeisenä naisten ja miesten yleiset sarjat. Vauhdikkainta ajoa pääsee näkemään kello 16 jälkeen.

Sunnuntainakin autoilijat saavat olla tarkkoina liikenteessä, sillä maantie-etappi kulkee muun liikenteen seassa. Reitti kulkee Kankaanpäästä Vihunkylän ja Taulunkylän kautta takaisin Kankaanpäähän.

Sunnuntain kilpailupäivä käynnistyy kello 9.30 ja viimeinen lähtö on kello 11.20.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut