Keihäänheiton maailmanmestari hakattiin ja heitettiin yli laidan, agentti kertoo urheilijan selvinneen ”enimmäkseen mustelmilla”

Anderson Peters pahoinpideltiin juhlaveneellä Grenadassa keskiviikkoiltana.

Grenadan Anderson Peters heitti keihästä Kansainyhteisön kisoissa viime sunnuntaina. Sieltä saldoksi jäi hopea.

12.8. 18:55

Yleisurheilutähti Anderson Peters joutui pahoinpidellyksi juhlaveneellä kotimaassaan Grenadassa keskiviikkoiltana.

24-vuotias grenadalainen keihäänheittäjä päätyi tappeluun viiden miehen kanssa. Urheilijatähden agentti Alfons Juck kertoi perjantaina ruotsalaismedia SVT:lle, ettei Peters loukkaantunut vakavasti.

”Hän on kunnossa. Ei mitään näyttäviä vammoja, ei mitään niin vaarallista. Enimmäkseen mustelmia ja kolhuja. Mutta häntä on tutkittava enemmän”, Juck sanoi SVT:lle.

Keskiviikkona veneellä pidettyjen juhlien yhteydessä tapahtunut tilanne päätyi videolle. Sosiaalisessa mediassa leviävällä videolla Petersin kimpussa on viisi miestä. Myöhemmin tilanne johti siihen, että urheilutähti heitettiin laidan yli. Poliisi tutkii tapausta.

Juckin mukaan on mahdollista, että Peters jättää tapauksen takia Lausannen timanttiliigan kilpailun väliin 26. elokuuta.

Peters voitti keihään MM-kultaa pari viikkoa sitten Eugenessa tuloksella 90,54. Hänellä on myös MM-kultaansa Dohasta 2019.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut