Kristiina Mäkelä sai kympin täyteen

Elina Lampela yllätti Kalevan kisojen seiväsfinaalissa voittajasuosikki Wilma Murron.

Kristiina Mäkelä piti pintansa tiukassa kamppailussa Senni Salmista vastaan.

6.8. 22:13

Joensuu

Topi Raitanen, Kristiina Mäkelä, Elina Lampela, Reetta Hurske ja Viivi Lehikoinen lämmittivät tunnelman Joensuun Kalevan Kisojen koleaksi viilenneessä ilmassa lauantaina. Raitanen loisti ylivoimaisella mestaruudellaan ja kruunasi näyttävän soolojuoksun alittamalla voittoajallaan 8.21,20 Budapestin 2023 MM-kisojen tulosrajan.

Juoksu palveli samalla Helsingin Kisa-Veikkoja edustavan Raitasen valmistautumista Euroopan mestaruuskilpailuihin.

"Tämä oli viimeinen kunnon harjoitus ennen Müncheniä”, Raitanen vahvisti.

"Kierros ennen maalia huomasin, että minulla on mahdollisuudet myös ensi vuoden MM-rajaan 8.22, ja puristin sitten sen alle, ettei tarvitse sitä murehtia ensi keväänä.”

Eugenen MM-kisoissa Raitanen epäonnistui vatsavaivojen takia. Asia harmitti vielä paluun jälkeen Suomessa, mutta onnistunut mestaruusjuoksu ja uran neljäs estemestaruus piristivät tunnelmia.

Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelä ja Imatran Urheilijoiden Senni Salminen kävivät tasokkaan kamppailun kolmiloikan mestaruudesta. Mäkelä otti tosin johtopaikan heti ensimmäisellä yrityksellään eikä luopunut asemasta.

Mäkelä aloitti kilpailun myötätuulituloksella 14,32 ja ponnisti neljännellä kierroksella voittotuloksen 14,41 niin ikään myötätuulessa. Ennätyskelpoisessa tuulessa hän liiteli 14,25 metriin.

Salmisen parhaaksi jäi ensimmäisen kierroksen 14,29.

Oulun Pyrinnön Elina Lampela otti seiväshypyssä ensimmäisen Suomen mestaruutensa tuloksella 450. Eugenen MM-kisoissa suomalaisista parhaiten menestynyt Wilma Murto jäi toiseksi tuloksella 440, ja Suomen kolmas MM-edustaja Saga Andersson oli kolmas tuloksella 425.

"Tosi hyvä fiilis, kun sain ensimmäisen Suomen mestaruuden. Se tuntuu vielä ekstrahienolta, kun onnistuin voittamaan Wilman. Hän on tosi kova”, Lampela juhli voittoaan.

Lampela jäi MM-kisojen karsinnassa aloituskorkeuteen 420, mikä oli hänelle paha pettymys.

"Onnistuminen oli tänään tosi tärkeää senkin takia, sillä itseluottamus oli MM-kisojen jälkeen maassa”, Lampela tunnusti.

Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske pääsi hyvään vauhtiin päivän viimeisessä juoksulajissa. Hän alitti voittoajalla 12,87 kauden kotimaisen kärkiajan sekunnin sadasosalla, mutta apuna oli 3,1 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli.

Päivän kohokohtiin kuului myös naisten tasainen ja varsin vauhdikas 400 metrin loppukilpailu. Pitkien aitojen SE-nainen, HIFK:n Viivi Lehikoinen nousi voittoon juoksun viime metreillä. Hänen voittoaikansa oli 53,02.

Tampereen Pyrinnön Miia Sillman pääsi juhlimaan uransa toista 7-ottelun Suomen mestaruutta tuloksella 5  775.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut