Asseri Välimäki jatkoi perheensä perinteitä: Oma ennätys toi Noormarkun Nopsan ensimmäisen mitalin Kalevan kisoista

Noormarkkulaiselle SM-pronssia kilpailussa, jossa viisi juoksijaa teki oman ennätyksensä.

6.8. 20:11

Noormarkun Nopsan Asseri Välimäki jatkoi perheensä perinteitä Kalevan kisojen 400 metrillä.

Välimäki, 21, teki ratakierroksen finaalissa komean juoksun. Noormarkkulainen pysäytti tiukassa kilpailussa kellot aikaan 47,53.

Se oli hänen oma ennätyksensä. Samalla Välimäki otti uransa ensimmäisen Kalevan kisoista. Hän sijoittui pronssille.

Välimäen isoveli Matti hallitsi 400 metriä omina huippuvuosinaan. Matti Välimäki voitti SM-kultaa neljästi peräkkäin vuosina 2008–2011. SM hopealle hän juoksi vielä vuonna 2015.

Asserin nuorempi isoveli Eemeli Välimäki on puolestaan voittanut SM-hopeaa pitkästä viestistä.

Talvella Asseri Välimäki juoksi niin ikään SM-pronssia hallissa.

Hienon finaalikilpailun voittoon Joensuussa juoksi Viljami Kaasalainen ajalla 46,75. Eljas Aalto oli hopealla ajalla 47,25.

Asseri Välimäen pronssi ei ollut pahasti uhattuna, sillä neljänneksi tulleen Benjamin Stendahlin aika oli 47,81.

Finaalissa peräti viisi juoksijaa teki oman ennätyksensä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut