Viides erikoiskoe peruttiin turvallisuussyistä, Ott Tänak jatkaa kärjessä, Esapekka Lappi kintereillä – Ruotsalais­kuski 300 metrin jälkeen perjantain avaus­mutkasta ulos Jyväskylän MM-rallissa

Oliver Solbergin perjantai lähti todella huonosti käyntiin, kun hän ajoi ensimmäisen erikoiskokeen ensimmäisestä mutkasta ulos.

Huyndai-kuljettaja Oliver Solbergin perjantai käynnistyi ulosajolla. Kuva torstailta.

5.8. 15:38

Jyväskylän MM-rallissa on toinen kisapäivä käynnissä. Viides erikoiskoe peruttiin turvallisuussyistä.

Vain Toyotan Kalle Rovanperä ehti lähteä ajamaan ennen kuin Lankamaan erikoiskoe peruttiin turvallisuussyistä, joita ei MM-sarjan nettisivuilla heti selitetty tarkemmin.

Hyundain Ott Tänak jatkaa Jyväskylässä Suomen MM-rallin johdossa neljän erikoiskokeen jälkeen.

Toyotan Esapekka Lappi on toisena 5,4 sekunnin päässä kärjestä.

Lappi oli neljännellä erikoiskokeella 0,4 sekuntia Tänakia hitaampi.

”Tuntui, että meni okei. Ott tekee todella hyvää työtä, mutta tämä oli todella virheetöntä ajoa. Joissain kohdin olin liian hidas, mutta jokaista mutkaa ei voi ajaa täydellisesti”, Lappi sanoi wrc.comille.

Tänak myönsi, että hänen kätensä tärisivät erikoiskokeen jälkeen.

”Tämä on hiukan hankalaa. Käteni tärisevät hiukan tällaisen ajon jälkeen. En nauti tästä”, Tänak kuvaili.

Rovanperä on viidentenä 13,3 sekunnin päässä Tänakista. Rovanperän ja Lapin välissä ovat Toyotan Elfyn Evans (–10,3 sekuntia) ja Fordin Craig Breen (–11,9).

”Joudun yhä avaamaan tietä jossain paikoin, mutta on tämä jo parempaa kuin aamulla”, Rovanperä sanoi.

Päivä alkoi kello 8 Laukaan erikoiskokeella, eikä aikaakaan, kun Hyundain nuori ruotsalaiskuljettaja Oliver Solberg ajoi ulos.

Solberg ei ehtinyt ajaa kuin 300 metriä, kun auto kiepsahti katon kautta ulos heti avausmutkassa.

Kuljettajan Twitter-tilin mukaan kuljettaja ja kartanlukija selvisivät hurjasta ulosajosta vammoitta. Twitteriin jaetuissa kuvissa näkyy, miten huonoon kuntoon auto päätyi ulosajon seurauksena.

Jyväskylän MM-rallissa ajetaan perjantaina yhteensä yhdeksän erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut