Pääsponsori haluaisi venäläis­kuljettajat ulos Jyväskylän MM-rallista

Pääsponsori Secto sanoo, että venäläisten ajaminen on yritykselle ”äärimmäisen kiusallista”.

Secto oli MM-rallin sponsori myös viime vuonna. WRC2-luokan kilpailijat juhlivat kisan jälkeen palkintopallilla yrityksen logojen edessä.

2.8. 11:37

Jyväskylän MM-rallin pääsponsori Secto sanoo, että venäläiskuljettajien ei pitäisi ajaa Suomessa. Leasing-palveluita tarjoava yhtiö sanoo, että käyttäisi vaikutusvaltaansa, jos sitä olisi.

Toimitusjohtaja Matias Henkolan allekirjoittamassa maanantaina julkaistussa tiedotteessa sanotaan, että venäläisten kuljettajien autossa ei ole Secton logoa. Venäläisten osallistumisen sanotaan olevan yhtiölle ”äärimmäisen kiusallista”, koska yritys sanoo toimineensa vahvasti ukrainalaisten hyväksi.

”Emme ole ainoastaan tehneet lahjoituksia hyväntekeväisyyteen ja Ukrainan valtion sotakassaan. Olemme sen lisäksi oman henkilökuntamme ja vapaaehtoisten voimin toimittaneet suojavarusteita ja lääkintätarpeita suoraan rintamalle ja tuoneet pakolaisia Suomeen”, tiedotteessa kirjoitetaan.

”Osa pakolaisista on jopa asunut tai asuu edelleen henkilökuntamme veloituksetta antamissa asunnoissa.”

Maaliskuun alussa Secto vetosi, että kaikki auttaisivat ukrainalaisia sodan aikana.

Venäläiskuljettajat saavat ajaa Jyväskylässä autourheiluliitto FIA:n päätöksellä, joka on ollut voimassa myös muissa MM-ralleissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut