Urheilijoita katosi mystisesti yleisurheilun MM-kisoissa Yhdysvalloissa

Viisi Eritrean joukkueen jäsentä ilmoitettiin kadonneeksi sunnuntaina, mutta torstaina kerrottiin, että heidät on löydetty. Perjantaina heidän nimensä olivat kuitenkin edelleen kadonneiden listalla.

Eritrean Yemane Haileselassie kilpaili miesten 3 000 metrin esteissä Eugenen MM-kisoissa 18. heinäkuuta.

29.7. 14:25

Neljä Eritrean urheilijaa ja ja yksi valmentaja katosi yleisurheilun MM-kisoissa Eugenessa Yhdysvalloissa, kertoo Fox 12 Oregon -televisiokanava.

Henkilöt ilmoitettiin kadonneeksi poliisille sunnuntaina eli MM-kisojen viimeisenä päivänä. Fox 12:n mukaan Eritrean yleisurheiluliitto ilmoitti torstaina, että kadonneet on löydetty, ja he palaavat takaisin joukkueen mukaan. Heidän nimensä olivat kuitenkin vielä perjantaina aamupäivällä Oregonin osavaltion verkkosivuilla kadonneiden listalla.

Kadonneiden joukossa olivat Habtom Samuel, Merhawi Mebrahtu, Filmon Ande, Yemane Haileselassie ja Berhe Nigusse. Heistä kovin nimi on Haileselassie, joka sijoittui 3 000 metrin esteissä Eugenen MM-kisoissa seitsemänneksi ja viime vuona Tokion olympialaisissa viidenneksi.

Myös Samuel, Mebrahtu ja Ande ovat kestävyysjuoksijoita ja Nigusse on valmentaja.

Fox 12:n mukaan katoamisen syy oli torstaina epäselvä. Poliisi kertoi tv-kanavalle, että kadonneet olivat poistuneet majoituksestaan vapaaehtoisesti.

Koillis-Afrikassa sijaitsevassa Eritrea on poliittisesti epävakaa ja maalla on jännittyneet välit etenkin Etiopian kanssa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan maan hallinto on yksi maailman sortavimmista. Maassa käytetään esimerkiksi pakkotyövoimaa ja rajoitetaan sananvapautta.

Rauhattomilta alueilta tulevat urheilijat ovat käyttäneet kansainvälisiä kilpailuja aiemmin maasta pakenemiseen. Esimerkiksi Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 kilpaillut eritrealainen 3 000 metrin estejuoksija Weynay Ghebresilasie jäi Englantiin ja kertoi, että päätös johtui Eritrean heikosta ihmisoikeustilanteesta.

Eugenessa kadonneiden kohdalla ei ole tietoa siitä, että katoaminen liittyisi maasta pakenemiseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut