Korona kuritti Huntingtonin ulos EM-kisoista

Ärhäkkä jälkitauti estää seitsenottelija Maria Huntingtonin kisamatkan.

Maria Huntington joutui pettymään, vaikka tuli valituksi EM-kisoihin.

28.7. 21:01

Helsinki

Seitsenottelija Maria Huntington ei osallistu Münchenissä 15. elokuuta alkaviin yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuihin.

Suomen Urheiluliiton tiedotteen mukaan Huntington teki päätöksen yhdessä valmentajansa Mika Vakkurin kanssa, kun koronan jälkitauti on häirinnyt valmistautumista merkittävästi.

”Koronaa seurasi niin ärhäkkä jälkitauti, että kun keskusteltiin lääkärin kanssa, todettiin, että on paras jättää kausi tähän ja hoitaa itsensä perusterveeksi”, Huntington sanoo tiedotteessa.

Tamperelainen oli jo valittu EM-joukkueeseen, jonka ainoana ottelijana jatkaa seurakaveri Saga Vanninen.

Kausi 2022 oli Huntingtonille täysi pannukakku, eikä hän saanut yhtään seitsenottelua maaliin koko kesänä.

”Kevään kilpailukausi alkoi kaatumisella 100 metrin aitojen alkuverryttelyssä toukokuussa. Loukkasin olkapäätä ja solisluuta. Kuntoutus oli yllättävän hankala, ja kun aloin saada pakettia kasaan, tuli korona ja sitten sen jälkitauti”, Huntington listaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut