Välillä toivon, että olisin syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin

Suomessa jääkiekon pelaamisesta saa edelleen myös naisten pääsarjatasolla maksaa itsensä kipeäksi, kirjoittaa Eveliina Mäkinen.

24.7. 8:00

Olen pelannut ”ammatikseni” jääkiekkoa viimeiset neljä vuotta. Ammatikseni-sanan olen kuitenkin aina pitänyt heittomerkeissä, sillä todellisuudessa olen pystynyt harjoittelemaan vain pelikauden aikana täysipäiväisesti, ilman työtä tai pakollisia opiskeluja.

Jo se itsessään on mielestäni saavutus, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys varsinkaan naisurheilijalle. Palkkaa minulle on siis maksettu vain pelikauden ajalta, joka pitää sisällään kuukaudet elokuusta maaliskuuhun. Silloinkin olen saanut tarkkaan miettiä, miten rahani käytän ja leivän päälle olen usein saanut laittaa pelkän ylähuulen.

Kesän toimeentulosta kiitos on kuulunut perheelle, yhteistyökumppaneille ja muutamina vuosina myös työnantajille ja olympiakomitealle.

Koen silti olleeni ainutlaatuisessa asemassa, sillä edes siitä leivästä en vielä lukioikäisenä osannut haaveilla. Suomessa jääkiekon pelaamisesta saa edelleen myös naisten pääsarjatasolla maksaa itsensä kipeäksi.

Tunnen itseni jopa hieman etuoikeutetuksi, kun ammattia kysyttäessä kerron olevani jääkiekkoilija, samaan aikaan, kun monet sadat samaa lajia korkealla tasolla pelaavat joutuvat sitä kutsumaan harrastukseksi. Tiedostan kuitenkin omilla valinnoillani ja työllä sen ansainneeni.

Olen saanut nauttia tästä ”ammattilaisuudesta” nyt neljä vuotta. Olen 27-vuotias ja rehellisyyden nimissä omia pelivuosiani on vähemmän edessä kuin takana. Ajoittain todellisuus peliurani lähenevästä eräpäivästä harmittaa itseäni suuresti, koska tiedostan ammattilaisvuosieni jäävän loppupeleissä urani kannalta erittäin lyhyeksi ajanjaksoksi.

Nyt toukokuussa 2022 allekirjoitin ensimmäisen niin sanotusti oikean ammattilaissopimuksen ja lähden syksyllä pelaamaan jääkiekkoa Pohjois-Amerikkaan. Uusi kotini sijaitsee New Jerseyssä ja joukkueeni on Metropolitan Riveters.

Kyseessä on mahdollisuus, josta kymmenen vuotta sitten naiskiekkoilijat (itseni mukaan lukien), eivät voineet kuin haaveilla. Laji kasvaa ja kehittyy nyt nopeammin kuin koskaan, ja nuorilla pelaajilla on vuosi vuodelta suurempi mahdollisuus tavoitella sitä oikeaa täysammattilaisuutta.

Jos olisin syntynyt kymmenen vuotta myöhemmin, olisin nyt 17-vuotias, täysi-ikäisyyden kynnyksellä huiteleva teini ja tällä hetkellä mitä todennäköisemmin pohdiskelisin ja punnitsisin vaihtoehtojani ja mahdollisuuksiani Yhdysvalloissa pelattavien yliopistosarjojen, Pohjois-Amerikan ammattilaissarjan, Ruotsin SDHL:än ja Suomen Naisten Liigan välillä.

Opiskelu on – puolisoni sanoja lainatakseni – ollut minulle aina täyttä tervan juontia, joten tässä tapauksessa uskoisin mieluisimman vaihtoehdon löytyvän Ruotsin pääsarjasta ja tilaisuudesta pelata edes ”ammattilaisena”.

Mikäli naisurheilun kehitys jatkuu tulevaisuudessa saman suuntaisesti, tulevina vuosina tulemme varmasti näkemään yhä useamman naiskiekkoilijan siirtyvän jo minunkin ikäluokkaani varhaisemmassa vaiheessa täysammattilaisuuteen.

Nyt toivonkin, että niillä, joilla on enemmän pelivuosia edessä kuin takana, olisi se tuki ja mahdollisuus tavoitella samaa ja parempaa sopimusta, jonka itse olen päässyt allekirjoittamaan vasta urani loppuvaiheissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut