Elisa Neuvonen käveli uuden Suomen ennätyksen: ”Meni kyllä paremmin kuin odotin”

35 kilometrin kävelyn mitalikolmikko oli Kimberly García Leónin johdolla sama kuin 20 kilometrin kisassa.

Elisa Neuvonen käveli perjantaina uuden 35 kilometrin SE-ajan 2.57.42 ja sijoittui 20:nneksi.

22.7. 20:33

Lääketieteen tohtoriksi keväällä väitellyt Elisa Neuvonen käveli perjantaina uuden 35 kilometrin Suomen ennätyksen Yhdysvaltain Eugenessa.

31-vuotias Neuvonen sijoittui ensimmäistä kertaa MM-kisojen ohjelmassa olleessa lajissa sijalle 20 ajallaan 2.57.42.

”Meni kyllä paremmin kuin odotin. Taisi olla niin paljon jännitystä ilmassa ja sykkeetkin olivat koholla aamun, mutta matkavauhti oli nopeampi kuin tavoite ja se pysyi siinä”, Neuvonen kertasi Ylen haastattelussa.

Neuvosen mukaan matkan rasitukset alkoivat tuntua jaloissa 25 kilometrin jälkeen. Viimeiset kaksi kilometriä olivat todellista taistelua, joka päättyi uuteen SE-aikaan.

”Olosuhteet olivat loistavat”, onnellinen urheilija sanoi.

Tiia Kuikan kilpailu päättyi pettymykseen. Hänet hylättiin 35 kilometrin kilpailussa.

Entinen Suomen ennätyksen haltija Tiia Kuikka hylättiin neljännen varoituksen jälkeen. Hän ehti kärsiä sitä ennen kolmen ja puolen minuutin ”jäähyn” kolmesta varoituksesta.

27-vuotiaan Kuikan valmistautuminen meni penkin alle sairastelujen vuoksi.

”Ehkä se kostautui tekniikkapuolella, että siinä oli monta päivää täysin omassa huoneessa vain. Se hävitti vähän ehkä virettä jalkojen puolesta”, Kuikka sanoi Ylen haastattelussa.

Jo Kuikan paluu arvokisaurheilijaksi on pieni ihme ja osoitus sitkeästä työnteosta. Hän loukkaantui vakavasti harjoituslenkillään 2019 jouduttuaan auton yliajamaksi.

Kuikka ei keksinyt varoituksilleen muuta syytä kuin sairastelun. Hän kertoi saaneensa tekniikkaansa paremmaksi ja varmemmaksi.

”Kyllä se totta kai satuttaa ja on pettynyt fiilis”, Kuikka kertoi hylkäyksestään.

Perulainen Kimberly García León voitti myös 35 kilometrin maailmanmestaruuden.

MM-kultaa voitti 20 kilometrin kisan tapaan Kimberly García León. 28-vuotias perulainen käveli tuplamestariksi uudella Etelä-Amerikan ennätysajalla 2.39.16.

”Olen aina haaveillut historian tekemistä urheilulajissa, johon olen suhtautunut intohimoisesti viisivuotiaasta lähtien”, García León sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Suunnitelmani oli kävellä tasaista vauhtia 20 kilometriin saakka ja nostaa vauhtia asteittain sen jälkeen. Onnistuinkin siinä tänään.”

Koko 35 kilometrin kisan mitalikolmikko saapui maaliin samassa järjestyksessä kuin 20 kilometrillä. Puolan Katarzyna Zdziebło käveli hopeaa ja Kiinan Qieyang Shijie pronssia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut