Antti Kortteenperän avausjakson kunnari ei riittänyt pisteille – KaMalle jo kymmenes perättäinen tappio

KaMan loukkaantumistilanne vetää hiljaiseksi. Nyt Samu Kyhyräinen joutui jättämään ulkopelin kesken toisen jakson.

Antti Kortteenperä ja KaMa pääsivät tuulettelemaan joukkueen kauden viidettä kunnariaan KPL-ottelun avausjaksoa. Juhlat jäivät lopulta kuitenkin lyhyeen kouvolalaisten vietyä täyden pistepotin Kymenlaaksoon.

17.7. 19:58

Kankaanpään Mailan superpesismiehistö liittyi sunnuntain ottelun päätteeksi ei-toivottuun kymppikerhoon. Sarjan kärkikastiin kuulunut Kouvolan Pallonlyöjät haki Kankaanpäästä puhtaan voiton jaksolukemin 0–2 (3–4). Tappio oli KaMalle kymmenes peräkkäinen.

”Eipä tässä paljoa peliin lisättävää ole. Saimme hyvän alun, mutta siinä olisi pitänyt pystyä pitämään johtoasemaa hieman pidempään kuin muutaman minuutin ajan”, totesi KaMan pelinjohtaja Mika Kulmala taiston tauottua.

KaMa sai avausjaksoon loistoalun. Antti Kortteenperä huudatti yleisöä lyömällä pallon ykköstilanteessa läpi Kouvolan Pallonlyöjien kakkospuolta vahtineen kaksikon Arttu RuuskaMatti Latvala. Tällä kertaa kakkospuolen metalliaitakin oli suosiollinen pallon sujahdettua aidan alitse. Kahden juoksun arvoinen kunnari oli KaMan kauden viides ja Kortteenperän toinen.

Samalla sisävuorolla nähtiin vielä kolmaskin juoksu, kun Miikka Riikosen pitkä kotiutusnäppi puri kouvolalaisten hermoiltua polttoheiton ohi kotipesästä.

Kortteenperän tarjoama räväkkä alku jaksolle ei kuitenkaan kantanut ulkopeliin, vaan KaMa päästi kouvolalaiset mukaan peliin tasoittavan vuoron räpylävirheiden kautta. Juoksurikas vuoropari päättyi lukemiin 3–3.

Lopulta jakson voittojuoksun KPL:lle iski toisen tasoittavalla Ossi Meriläinen kakkospuolen välilyönnillään.

Toisella jaksolla KPL nosti sisäpelin tasoaan ja hallitsi selkeästi jakson tapahtumia. Onnettaren epäsuosioon loukkaantumistilanteen suhteen joutunut KaMa sai jakson aikana lisää jobin postia, kun kesken kauden hätäavuksi hankittu Samu Kyhyräinen joutui jättämään ulkokentän lonkkaansa pidellen.

Hän pystyi kuitenkin pelaamaan jakson loppuun saakka sisäpelin puolella jokerina. Ulkokentälle Kyhyräisen loukkaannuttua nostettiin Henri Pulkkinen.

”Avausjaksolla usko hieman lopahti, kun hyvä johto ei pitänyt. Sisäpelillisesti pelissämme oli muutamia huonoja ratkaisuja, mutta myös hyviä asioita. Kapeahan meidän sisäpelikoosteemme tällä hetkellä on, ja siitäkin vielä varmuuden vuoksi putosi Kyhyräinen kesken ottelun pois”, pohdiskeli Kulmala.

Kankaanpääläisnäkökulmasta katsottuna illan kohokohdan tarjonnut Kortteenperä palkittiin KaMan parhaana pelaajana.

Kelpo tilastot, 1+1/2 ja seitsemän onnistunutta kärkilyöntiä ei kuitenkaan miestä pelin jälkeen suuremmin lohduttanut.

”Unelma-alkuhan se oli meille, heti kolmen juoksun johto. Päästimme kuitenkin heti KPL:n rinnalle ja ohi, ja sen jälkeen oltiinkin perässä vastustajaa koko ajan”, harmitteli silmin nähden pettynyt Kortteenperä ottelun jälkeen.

Yleisöä Pohjanlinnan pesäpallostadionille saapui vain 334 katsojaa. Luku on toiseksi pienin yleisömäärä KaMan nykyisen superpesisajanjakson (vuodesta 2011) aikana.

Seuraavan kerran kankaanpääläisjoukkue kohtaa vieraissa tiistaina sarjassa peräpäähän KaMan kanssa jumiutuneen Seinäjoen Jymyjussit. Joukkueiden piste-ero on sunnuntain pelien jälkeen yksi piste seinäjokisten hyväksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut