Korona livahti Ruotsin joukkueeseen MM-Eugenessa – seiväshypyn ihmemies on sponsorin takaamassa turvassa

Viranomaiset ja kisajärjestäjät suosittelevat vahvasti maskin käyttämistä sisätiloissa.

Armand Duplantis asuu kisojen ajan sponsorinsa tarjoamassa hotellissa.

15.7. 15:03

Eugene

Ruotsin joukkueessa todettiin ensimmäinen koronavirustartunta yleisurheilun MM-kilpailuissa Yhdysvaltojen Eugenessa. Maan yleisurheiluliiton mukaan maratonvalmentaja Christian Mundt antoi positiivisen testituloksen Yhdysvalloissa ja joutui eristykseen. Aiemmin korona levisi jo Norjan joukkueeseen.

”Harmi homma Christianin kannalta, mutta toivomme, että tämä jää tähän”, Ruotsin joukkueenjohtaja Kajsa Bergqvist sanoi tiedotteessa.

Suurin osa Ruotsin joukkueesta majoittuu yliopistoalueelle kyhätyssä kisakylässä, jossa on esimerkiksi yhteiset wc-tilat. Seiväshypyn kultamitalitoivo ja maailmanennätysmies Armand Duplantis asuu kisojen ajan sponsorinsa tarjoamassa hotellissa. Myös maratoonarit David Nilsson ja Hanna Lindholm majoittuvat kisakylän ulkopuolella.

Korkeushypyn takavuosien arvokilpailumitalisti, joukkueenjohtaja Bergqvist toivoo, ettei tartunta leviä.

”Kaikki ovat erittäin varovaisia, ja testejä tehdään säännöllisesti. On myös pakollinen testi ennen kuin pääsee edes kisakylään. Olen optimistinen ja toivon, että vältymme useammilta tartunnoilta.”

Viranomaiset ja kisajärjestäjät suosittelevat vahvasti maskin käyttämistä sisätiloissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut