Helmarit haastaa siipirikkoisen mutta silti vaarallisen Espanjan, jota Suomi ei ole voittanut vielä kertaakaan historiassa

Ottelu alkaa kello 19.

Maalitykki Linda Sällström uskoo, että Suomella on kaikesta huolimatta saumoja Espanjaa vastaan.

8.7. 11:47

STT, Milton Keynes

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue aloittaa pelit EM-lopputurnauksessa Englannissa tänään, kun Milton Keynesissä vastaan asettuu Espanja. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 19.

Supertähti Alexia Putellasin ja parin muun tärkeän pelaajan loukkaantuminen on heikentänyt Espanjaa, mutta joukkue lukeutuu silti alkulohkon ja miksei yhä myös koko turnauksen kärkisuosikkeihin.

Kaiken lisäksi Espanja on ollut aina vaikea vastustaja Suomelle: se ei ole hävinnyt Suomelle kertaakaan seitsemässä kohtaamisessa ja on voittanut neljä viimeisintä maalieron ollessa 14–2.

Viimeksi maat kohtasivat MM-karsinnoissa vuonna 2018, ja Espanja voitti Helsingissä 2–0 ja kotonaan 5–1. Suomelle tuolloin elokuussa 2018 Santanderissa maalannut Helmareiden kaikkien aikojen maalitykki Linda Sällström kuitenkin uskoo, että Suomella on saumansa. Vaikkei kukaan muu kuin Suomen ryhmä siihen uskoisikaan.

”Uskomme itseemme, ei meillä ole kuin voitettavaa. Hyvä vaan, jos vastustajat aliarvioivat meitä, mutta itse tiedämme, mihin pystymme: haastamaan ja voittamaan ihan kenet tahansa”, Sällström vakuutti ottelun aattona.

Espanjan leirissä ei aliarvioida Suomea, ainakin jos valmentaja Jorge Vildaa on uskominen.

”Suomi pelaa kurinalaisesti, ja olemme nähneet heidän pistävän kovia maita tiukille. Heillä on mahtavia pelaajia ja kaksi vahvaa topparia. Ja erikoistilanteistaan Suomi luo vastustajalle ongelmia”, Vilda sanoi torstaina.

Vahvaa topparikaksikkoa varmasti tarvitaan, ja toiveissa on, että se peliin myös saadaan. Sairastumisen takia poissa ryhmästä ollut Natalia Kuikka palasi sopivasti mukaan ennen EM-avausta, ja päävalmentaja Anna Signeul oli torstaina ainakin varovaisen toiveikas Kuikan pelaamisesta Espanjaa vastaan.

EM-alkulohko B:n avauskierroksen toinen ottelu pelataan Saksan ja Tanskan välillä Lontoon Brentfordissa alkaen kello 22 Suomen aikaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut