Sardinian MM-rallipäivän kaksi viimeistä erikoiskoetta peruttiin – Lappi säilyttää kärkipaikkansa

Kalle Rovanperä oli ajaa ulos Sardinian MM-rallissa.

Kalle Rovanperä on joutunut putsaamaan teitä ensimmäisenä autona Sardinian MM-rallissa.

3.6. 15:36 | Päivitetty 3.6. 20:22

STT

Sardinian MM-rallin perjantai tyssäsi ennen aikojaan, sillä päivän kaksi viimeistä erikoiskoetta jäivät kokonaan ajamatta. Ensin peruttiin rallin kahdeksas ek ja myöhemmin myös päivän päätökseksi kaavailtu yhdeksäs ek. MM-sarjan liveseurannan mukaan 9. ek:lle ei saatu autoja ajatettua 8. ek:n lähtöpaikalta.

Rallia johtaa Toyotan Esapekka Lappi 0,7 sekunnin erolla Hyundain Ott Tänakiin. Toyotan Kalle Rovanperä on kahdeksantena.

Lauantaina on määrä ajaa kahdeksan erikoiskoetta, joista ensimmäinen starttaa kello 8.36 Suomen aikaa.

Esapekka Lappi palasi seitsemännellä erikoiskokeella Sardinian MM-rallin kärkeen kellottamalla komean ykkösajan. Kärkipaikan neljännellä ek:lla Tänakille menettänyt suomalainen starttasi 7. ek:lle 6,4 sekuntia Tänakia jäljessä, mutta hän peittosi virolaistähden 13,3 kilometrin pätkällä 7,1 sekunnilla ja otti näin johdon 0,7 sekunnin erolla Tänakiin.

"En varsinaisesti yrittänyt puskea sen enempää kuin aiemminkaan. Meillä on ollut aikalailla hyvä vauhti läpi päivän, ja jatketaan sitä”, Lappi totesi ek:n maalissa MM-sarjan liveseurannan mukaan.

Tänakilla oli huolia voimansiirron kanssa.

"Voimansiirto meni rikki ek:n lopussa, tuntui kuin vain kolme pyörää vetäisi. Ei se kokonaan ole rikki, mutta tuntuu kiihdytyksissä ja jarrutuksissa”, Tänak sanoi liveseurannassa.

MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä on aurannut Toyotallaan tietä. Kokonaistilanteessa Rovanperä on kahdeksantena. Eroa kärkeen on jo minuutti ja 13,1 sekuntia.

"Haastavaa on ensimmäisenä autona. Nyt tuntui ihan puhtaalta ajolta, ilman virheitä. Se on kaikki mitä voimme tehdä”, Rovanperä sanaili rallin liveseurannassa.

Rovanperällä on 106 pistettä ja sarjassa ylivoimainen johto Hyundain Thierry Neuvilleen (60 pistettä), jolla on myös ollut ongelmia Sardinian kivisillä ja pölyisillä teillä. Neuville kärsi viidennellä erikoiskokeella teknisistä ongelmista ja putosi yli minuutin erolla Rovanperän taakse kilpailussa.

Rovanperä koki kauhunhetkiä neljännellä erikoiskokeella, kun hänen sompailemansa auto oli vähällä suistua tieltä oikealle kääntyvässä mutkassa. Hän menetti rytäkässä puolet takaspoileristaan.

"Olosuhteet ovat rajut. Olen pikkuisen peloissani, että olen liian varovainen, koska yritän välttää rengasrikot ja muut sellaiset”, Rovanperä avasi pätkän maalissa MM-sarjan verkkosivuille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut