Teini-ikäinen Pekka ärsyyntyi MuSasta ja sen rouheista junioreista, jotka potkivat sukille ja veivät pallon – 30 vuotta myöhemmin hän kirjoitti kirjan samasta seurasta

Pekka Ruissalo paketoi Musan Salaman ensimmäiset 60 vuotta kansien väliin. Esikoiskirjailija kokee MuSan kumpuavan työläisyydestä. Hän tunnistaa myös itsessään musalaisia piirteitä.

Pekka Ruissalo esitteli MuSa-kirjan syntyprosessia keskiviikkona Rullaattorit-ryhmälle, joka koostuu seuran aktiivisista veteraaneista. Moni heistä on kertonut MuSan tarinoita myös kirjaan. Itse kirja saapui vasta hieman esittelyhetken jälkeen painosta Poriin.

26.5. 9:00

Pori

”Pitääkö kaikkien pelata jossain Musan Salamassa?” kirosi teini-ikäinen Pekka Ruissalo kotonaan Liinaharjantiellä 1990-luvun alkuvuosina.

MuSa ärsytti Ruissaloa. Oli hän jalkapalloa itsekin kokeillut Salaman junioreissa muutamaa vuotta aiemmin, mutta se maailma ei ollut häntä varten. Hän oli arka pikkupoika. Suurin osa muista jalkapalloilevista pojista oli toista maata, rouheita kavereita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut