Kalle Rovanperä dominoi rallin MM-sarjaa – ”Ei ihan osattu tällaista odottaa”

Jari-Matti Latvala kiitteli tiimin tehneen mahtavaa työtä.

Kalle Rovanperän vauhti oli muille liikaa Portugalissa.

22.5. 18:55

Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä otti jo kolmannen perättäisen voittonsa rallin MM-sarjassa, kun puuppolalainen ajoi ykköseksi Portugalin osakilpailussa. Rovanperä oli myös kisan päättäneen power stage -erikoiskokeen nopein kuitaten täydet 30 MM-pistettä.

”Fiilikset ovat tietenkin hyvät. Ei ihan osattu odottaa tällaista tulosta. Upeaa saada näin hyvät pisteet, vaikka olimme perjantaina ensimmäisenä autona reitillä”, Rovanperä sanoi.

Rovanperä karkasi MM-sarjassa jo 46 pisteen karkumatkalle ennen Portugalissa viidenneksi sijoittunutta Hyundain Thierry Neuvillea.

”Pistetilanne kuulostaa aika mukavalta. Taktiikka pysyy kuitenkin samana eli mennään kisa kerrallaan. Ei tässä auta vielä muuta miettiä.”

Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan tiimi otti myös valmistajien MM-sarjassa ison pistepotin Portugalista, kun Elfyn Evans ajoi Rovanperän perässä toiseksi. Myös kolmoisvoitto oli lähellä, mutta Hyundai-kuski Dani Sordo kiilasi Takamoto Katsutan edelle päätöserikoiskokeella 2,1 sekunnin turvin.

”Aivan fantastinen viikonloppu tiimille. Kalle teki taas sen, mitä kukaan ei osannut odottaa. Elfyn laittoi hienosti kampoihin ja ajoi virheittä. Kalle kuitenkin puristi väkisin ohi”, Latvala kommentoi.

”Sordo tuli harmillisesti Takamoton ohi aivan loppumetreillä. Se ei kuitenkaan vähennä Takamoton suorituksen arvoa yhtään. Kokonaisuutena tiimi teki mahtavaa työtä.”

Suomalaisittain harvinainen hattutemppu eli kolmen pääluokan voitto karkasi viimeisellä pätkällä, kun Teemu Suninen ajoi ulos ja keskeytti WRC2-luokan kärkipaikalta. Sami Pajari puolestaan pokkasi kauden avausvoittonsa junioreiden sarjassa. Lauri Joona oli samassa luokassa toinen.

Edellisen kerran kolme perättäistä voittoa MM-sarjassa on ottanut Ott Tänak kaudella 2018. Suomalaisittain vastaavaan ovat ennen Rovanperää yltäneet Ari Vatanen, Tommi Mäkinen, Marcus Grönholm sekä neljä voittoa putkeen ottaneet Mikko Hirvonen ja Timo Salonen.

”Kallen tekemisestä tulee samanlainen fiilis kuin kaudella 2013, kun Sebastien Ogier dominoi Volkswagenilla. Kun pääsee flow-tilaan, kaikki vain menee omalla painollaan. Muille taas tulee painetta, ja he al]kavat tekemään virheitä”, Latvala summasi.

”Tilanne tavallaan nakertaa muita kuskeja, ja silloin on itse hyvissä asetelmissa.”

Rallin MM-sarja jatkuu jo kahden viikon kuluttua Sardinian saarella.

”Sardinia on varmasti vielä hankalampi kisa, sillä siellä on vielä enemmän irtosoraa aurattavana. Lähdetään kuitenkin samalla taktiikalla eli maksimoidaan sijoitus perjantaina mahdollisimman hyvin ja jatketaan siitä taistelua”, Rovanperä mietti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut