Porin Taitoluistelun huippulupaus Arttu Juusola valittiin Suomen yksinluistelun maajoukkueeseen

Suomen yksinluistelun maajoukkueessa on 16 taitoluistelijaa.

Arttu Juusolan taitoluistelu-ura on nousussa. Porilaista valmentaa Riina Varjokari.

20.5. 18:28

Porin Taitoluistelun nuori, vasta 16-vuotias taitoluistelijalupaus Arttu Juusola on valittu yksinluistelun ensi kauden maajoukkueeseen, Suomen Taitoluisteluliitto tiedottaa.

Juusola on yksi viidestä taitoluistelijasta, jotka nousevat maajoukkueeseen uusina niminä. Kokeneemmasta kaartista löytyvät muun muassa Pekingin olympiajäälläkin nähty Jenni Saarinen ja sinne tähdännyt Emmi Peltonen.

Kaikkiaan yksinluistelun maajoukkueessa on ensi kaudella 16 taitoluistelijaa. Joukossa on Juusolan lisäksi vain kolme muuta miespuolista urheilijaa.

Maajoukkueet valitaan aina keväisin, ja paikat lunastetaan maajoukkueen valintakriteerien mukaisesti.

Porilainen Juusola sijoittui nuorten SM-kisoissa pronssille viime vuoden joulukuussa mutta paransi sen jälkeen suorituksiaan niin, että sai valinnan edustamaan Suomea Euroopan nuorten olympiafestivaalissa, joka järjestettiin maaliskuussa. Siellä Juusola oli 11:s ja kykeni parantamaan sijoitustaan kahdella pykälällä lyhytohjelman jälkeisessä vapaaohjelmassa.

Viime viikonloppuna Juusola sai kunniaa Satakunnan Urheilugaalassa, jossa Porin kaupunki myönsi hänelle lupaavan nuoren porilaisen urheilijan palkinnon.

Juusolaa valmentaa Porin Taitoluistelun päävalmentaja Riina Varjokari.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut