Yutaka Abe palaa MuSan pelaavaan kokoonpanoon – Poriin myös kaksi lainasopimusta

Abe on MuSan pelaavassa kokoonpanossa jo lauantaina.

Yutaka Aben piti pelata MuSassa myös viime kaudella, mutta loukkaantuminen esti suunnitelman. Nyt japanilainen on täydessä pelikunnossa.

20.5. 17:47

Taitava japanilaislaitahyökkääjä Yutaka Abe, 27, palaa Musan Salaman miesten edustusjoukkueeseen ja on sen pelaavassa kokoonpanossa jo lauantaisessa vierasottelussa Ilves-Kissoja vastaan, MuSa tiedottaa kotisivuillaan.

Abe ihastutti MuSan paidassa Ykkösen kaudella 2020 ja olisi pelannut MuSassa myös viime vuonna, jollei olisi joutunut jättämään koko kautta väliin loukkaantumisen takia.

”Mies muistetaan Porissa laitanousuistaan ja useista syöttöjen lisäksi rankkareihin johtaneista tilanteista”, MuSan kotisivuilla kerrotaan.

Nyt Abe on kuntoutunut jälleen täyteen pelikuntoon.

”Yutaka uskoo, että saa MuSassa loukkaantumisen jälkeen sopivan startin uralleen”, porilaisseuran kotisivuilla kerrotaan.

Aben lisäksi MuSa vahvistuu lauantain Ilves-Kissat-otteluun kahdella lainapelaajalla, kun porilaisseuran paitaan pukeutuvat SJK:n Kaapo Kotila ja SJK-Akatemian Aapo Heikkilä.

MuSan sivuilla kerrotaan, että nuoret lupaukset liittyvät joukkueen vahvuuteen viiden ottelun mittaisin lainasopimuksin.

”Kotila on nopea laiturityyppi, joka pystyy pelaamaan myös kärkenä, ja Heikkilä on monipuolinen puolustuspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan puolustuksen eri rooleista keskikentän pohjaan eri rooleja”, MuSan sivuilla kerrotaan.

Kakkosessa pelaava MuSa tarvitsee vahvistuksia, koska se odottaa yhä, että 18-vuotiaat nigerialaiset Adeleken ja Adewoiyn Junior saisivat työluvan ja pääsisivät pelaamaan Suomeen.

Satakunnan Kansa näyttää Ilves-Kissat–MuSa-ottelun suorana lähetyksenä osoitteessa satakunnankansa.fi/live. Ottelu alkaa lauantaina kello 18.30.

Lue lisää: Pelit jatkuvat, mutta MuSan nigerialaisia ei näy vieläkään Porissa – ”Odotamme joka päivä ja joka tunti”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut