Politiikka kuuluu urheiluun, sota ei – Kun Venäjä on poissa, muutoksia on muuallakin kuin MM-kisojen äänimaailmassa

15.5. 8:00

Mahtipontinen huuto tunkeutui läpi tärykalvojen. Se tärisytti koko vartaloa, se jäi päähän kumisemaan. Se oli silkkaa totista voimaa vailla pienintäkään leikkimielisyyttä.

ROSSIJA, ROSSIJA, ROSSIJA.

Kun Venäjä menestyi jääkiekon MM-kisoissa, se ei jäänyt näkymättä ja kuulumatta. Venäläisten kansallistunne nosti vahvasti päätään. Täyden volyymin Rossija-mylvintä kaikui muun muassa Bernin luolamaisessa jättihallissa 2009 sekä kolme vuotta myöhemmin silloin vielä suomalaisten omistamassa Hartwall-areenassa ja keväisen finaaliyön hämärtyessä Helsingin Mannerheimintiellä.

Ne olivat aikoja, jolloin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen myös urheilullisesti hetkeksi suuruuttaan menettänyt itänaapuri oli taas saanut järjestelmänsä toimimaan. Järjestelmä tuotti menestystä.

Tampereen MM-kisoista alkaa uusi aika. Äänimaisema on muuttunut todennäköisesti varsin pitkäksi ajaksi. Venäjä on suljettu MM-kisoista niin kuin pitääkin. Politiikka kuuluu urheiluun, mutta sota ei.

Sota on niin painava ja perusteltu syy eristää maa kansainvälisestä urheilusta, että esimerkiksi jääkiekkoväki on julkisesti puhunut melko vähän siitä, mitä Venäjän puuttuminen tarkoittaa.

Urheilullisesti Venäjän putoaminen jääkiekon huipulta on toki menetys. Arvokisoista katoaa aina tunnistettavaa taitoa ja tunnetta sekä ennen kaikkea yksi niistä harvoista maista, jotka todella voivat kamppailla arvoturnauksien ykkössijasta.

Vielä enemmän laji kärsii myös taloudellisesti Venäjän puuttumisesta. Juuri idästä on viime vuosina pumpattu valtavasti rahaa jääkiekkoon. Sitä rahaa on virrannut niin Kansainväliselle jääkiekkoliitolle ja sen tapahtumille kuin myös monelle yksittäiselle pelaajalle. Näköpiirissä ei ole korvaavia markkinoita.

Ei kaukalossa ja kiekkokabineteissa tarvitse silti huolissaan olla. Jääkiekolla on pienen lajin maine, mutta ammattilaisurheiluna se on pystynyt tekemään itsestään paljon kokoaan suuremman. Lätkä pärjää hyvin ilman Venäjäänkin.

Yhden suuren puuttuminen tarjoaa myös tilaisuuden kärjen takana tuleville haastajille. Leijonat on siitä hyvä esimerkki. Suomikiekko teki toki itse nousunsa ja työnsä huipulle. Olisi silti itsepetosta väittää, ettei Neuvostoliiton kaatuminen ja venäläisen urheilun sekasorto olisi auttanut Leijonia 1990-luvulla kestomenestyjäksi ja -mitalistiksi.

Nyt huipulla, pysyvästi suurten joukossa, olisi vastaavalla tavalla tilaa vaikkapa Sveitsille tai Saksalle.

Jalkapallossa ja monessa muussa suuressa lajissa Venäjän puuttumista ei huomata kuin Venäjällä.

Muun muassa jääpallo kuuluu sen sijaan oikeasti pieniin lajeihin, joissa Venäjän puuttuminen aiheuttaa todellisen uhkakuvan.

Lajin terävin huipputaso on ollut Venäjän ja Ruotsin varassa. Nyt jäljellä on Ruotsi.

MM-kisoissa Suomi voi joskus yllättää Ruotsin ja tai vastaavasti kompastua Norjaa vastaan. Silti niidenkin kolmen välillä on tasoeronsa.

Jääpallo on yrittänyt kasvaa järjestämällä MM-kisoihin esimerkiksi Somalian ja monia muita maita, joissa lajikulttuuria ei varsinaisesti ole. Vaikka Ruotsissa on vahvoja jääpallokaupunkeja, taloudellisesti lajin elinvoima on ollut ennen kaikkea venäläisen rahan varassa.

Luonnollisesti jääpallo tai mikään muukaan kansainvälisesti pieni, mutta idässä suuri laji ei nyt kaipaa Venäjää.

On silti selvää, että sota muuttaa myös urheilumaailmaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut