Justus Helander jää Poriin isovanhempiensa luo, kun äiti Elina Setälä ja isä Juha Helander lähtevät Suomen mestaruuden perässä Lappiin. Äitienpäivää perhe vietti etukäteen jo torstaina. Yksi parhaimmista äitienpäivälahjoista on kortti, jonka Justus Elinalle teki vuosi sitten. ”Siinä luki, että äiti on kaunis ja että äidin kanssa on kiva pelata”, Setälä muistelee.

Pokaali olisi imuria parempi äitienpäivälahja

Musan Salaman naisten futsaljoukkueen tähtipelaaja Elina Setälä, 32, on joukkueen ainoa äiti. Hänen miehensä Juha Helander, 34, on puolestaan joukkueen päävalmentaja. Pariskunnan 5-vuotias poika Justus Helander jännittää mummulassa, voittavatko äiti ja isä taas SM-kultaa – nyt mahdollisesti äitienpäivänä.


7.5. 6:45

Pori

Mainokset pursuavat kaikenlaisia tarjouksia tällä hetkellä. Äideille ehdotetaan sitä sun tätä, mutta on myös sellaisia lahjoja, joita ei voi rahalla ostaa.

Yksi sellainen on naisten futsal-liigan SM-kulta, ja juuri sen porilainen Elina Setälä, 32, saattaa tänä äitienpäivänä saavuttaa.

Setälän joukkueen eli Musan Salaman toinen peräkkäinen Suomen mestaruus edellyttäisi vielä kahta voittoa FTK-Torniosta, jonka MuSa kukisti jo kertaalleen Porissa ja jonka se kohtaa nyt Lapissa paitsi lauantaina myös sunnuntaina.

Ne pelit Setälän 5-vuotias poika Justus Helander seuraa Porissa mummolastaan käsin, mutta ihan hirveästi pieni kannattaja ei äitinsä joukkueen kohtaloa jännitä.

”MuSalla on niin selkeä voitto”, hän linjaa.

Kyseessä todella olisi äitienpäivälahja myös siinä mielessä, että Setälän avopuolisolla Juha Helanderillakin, 34, olisi näppinsä pelissä SM-kullan saavuttamisessa: Helander kun on joukkueen päävalmentaja ja iso tekijä siinä, miksi porilaiset ovat nousseet Suomen kärkeen naisten futsalissa.

Perheen elämä pyöriikin tiiviisti palloilun ympärillä. Se näkyi myös silloin, kun pariskunta päätti ostaa omakotitalon Porin Paratiisinmäestä pari kuukautta sitten.

”Justukselle tärkeintä oli, että talon pihassa olisi kaksi maalia eli pieni jalkapallokenttä”, Juha Helander kertoo.

Muutto uuteen kotiin on vielä edessä, sillä taloa remontoidaan nyt, mutta pojan toive täytettiin nopeasti. Meinaakohan Justus seurata äitinsä ja isänsä jalanjälkiä futsalinkin maailmaan?

”Minä olen kiinnostunut oikeastaan kaikesta urheilusta, eikä minua haittaisi edes kuulantyöntö”, hän paljastaa.

Uusi ostos eli omakotitalo on vielä työmaa, mutta perheen on tarkoitus muuttaa sinne kesällä.

Futsal on kuitenkin kodin ykköslaji, jota seurataan enemmän kuin esimerkiksi jalkapalloa, vaikka sitäkin toki katsotaan.

”Arvostan unta ja menen aikaisin nukkumaan, jotta jaksan, mutta Juha kyllä katselee yömyöhään futsalia – tai ainakin luulen niin”, Suomen naisten futsalmaajoukkueen kapteeninakin pelaava Setälä nauraa.

Futsalia Juha ahmii paitsi MuSan myös Suomen menestymisen kannalta, sillä hän on toiminut jo viitisen vuotta naisten maajoukkueen valmennuksessa eikä panisi pahakseen, vaikka saisi taottua lajista jonakin päivänä ammatin itselleen.

”Se olisi mahdollista ainakin Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa, ja uskon, että se on realistinen tavoite, kunhan vain tekee hyvää työtä ja markkinoi itseään”, Satakunnan Teknologiapalvelun putkiasentajana työskentelevä Juha Helander pohtii uuden talonsa terassilla.

Futsal on määritellyt myös sitä, minkälaisia lomamatkoja Helander ja Setälä ovat viettäneet. Pariskunta kävi Justus mukanaan Barcelonassa nelisen vuotta sitten ja meni peräti kuuteen futsalpeliin vain viikonlopun mittaisen reissunsa aikana.

Kaikki futsalpelaajat eivät silti tiedä edes maajoukkueleireilläkään sitä, että Helander ja Setälä ovat pariskunta tai että heillä on yhteinen lapsi.

”En koe, että olisi treeneissä tai peleissä koskaan tullut sellaista ajatusta, että olisimme siellä jotakin muuta kuin pelaaja ja valmentaja”, Juha kertoo.

Kotona tilanne voi kuitenkin olla toinen, sillä siellä roolit voivat jäädä hieman päälle.

”Sanat voivat lennellä myös kotona pelien jälkeen, mutta mitä kauemmin olemme olleet yhdessä, sitä paremmin olemme oppineet tulkitsemaan toisiamme ja oppimaan, milloin pitää olla hiljaa”, kymmenisen vuotta Helanderin kanssa seurustellut Setälä kertoo.

Asiaa on auttanut myös vanhemmuus, joka tuo vielä lisää rooleja perheeseen ja erottaa äidin urheilijasta ja isän valmentajasta. Se on myös yksi syy siihen, miksi Setälä ja Helander eivät roiku esimerkiksi videopuheluissa Justuksen kanssa silloin, kun ovat MuSan matkassa vieraspelireissulla kaukana Porista.

”Se edesauttaa sitä, että pystyn irtautumaan siitä äidin roolistani ja olemaan vain urheilija. On mielestäni todella arvokasta, että voin keskittyä vain siihen”, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilussa tapahtumavastaavana työskentelevä Setälä sanoo.

”Ilmoitamme kyllä, milloin saa tulla katsomaan, kun nostamme pyttyä.”

Juha Helanderin ja Elina Setälän elämä on futsalia täynnä. Kumpikin jännittää viikonlopun tärkeitä finaalipelejä jonkin verran – mutta tarpeeksi. ”Siinä kohtaa voisi melkein lyödä fläppitaulun roskakoriin, jos nämä pelit eivät jännittäisi yhtään”, Helander pohtii.

Kaiken mahdollistaa toimiva turvaverkko, jota ilman tällainen arki olisi vähintäänkin vaikea yhtälö. Justuksen isovanhemmat asuvat Porissa ja ovat auttaneet kovan tason futsalpariskuntaa äärimmäisen paljon.

Setälä – MuSan ainoa äiti – harjoittelee muun joukkueen mukana siinä missä muutkin. Ainoa vapaapäivä on torstai, eikä tähtipelaaja ole joutunut jättämään yksiäkään pallollisia harjoituksia väliin äitiyden tähden.

Pelikentillekin Setälä palasi hämmästyttävän nopeasti Justuksen syntymän jälkeen: vain parissa kuukaudessa.

”En minä kyllä kovinkaan hyvä silloin alkuun ollut, jos rehellisiä ollaan”, Setälä nauraa ja muistelee, etteivät hänen jalkansa toimineet kuin ennen.

”Se oli oikeasti aika kauheaa, kun ei ehtinytkään tilanteisiin niin nopeasti kuin oli kuvitellut ehtivänsä”, Setälä sanoo.

Pohjakunto oli kuitenkin sen verran hyvä, ettei Setälä kauan kompastellut.

Eikä nopeasta paluusta jäänyt jossiteltavaakaan.

”Jos lukisi mitä tahansa äitiysblogeja, niin minähän olen niiden mukaan tehnyt viimeiset viisi vuotta varmaan aivan kaiken väärin”, Setälä sanoo.

”Mutta Justus on aina jäänyt iloisena ja onnellisena mummolaan ja tullut sieltä yhtä iloisena pois. Se on mielestäni vain iso rikkaus, ja me myös käytämme laadukkaasti kaiken sen ajan, minkä vietämme yhdessä.”

Elina Setälä on yksi MuSan tärkeimmistä tukipilareista ja tekee kaikkensa, jotta oma verkko ei heiluisi. Sitä samaa hän tekee myös kipparoimassaan Suomen maajoukkueessa.

Laadukasta aikaa ovat myös ne hetket, kun MuSa pelaa kotiotteluitaan Porin urheilutalossa.

Silloin katsomossa istuu myös Justus, joka on innostunut kirjailemaan kaikenlaisia tilastoja äitinsä joukkueen otteluista ylös, kuten maalintekijöitä.

Justus on myös tuttu näky MuSan pukuhuoneessa, ja joukkue on ollut iso osa pojan koko tähänastista elämää.

Ehkä hivenen yllättävää on, että hänen suosikkipelaajansa ei kuitenkaan ole oma äiti.

”Täällä kun on sellaisia maalintekijöitäkin, jotka pommittavat maaleja”, Justus julistaa saaden äitinsä nauramaan.

”Jotkut muut kuin äiti vai?”

”Niin – Minttu (Ylikraka) ainakin”, Justus vastaa.

Kyllä Setäläkin niitä maaleja totuuden nimissä tekee, viimeksi viikko sitten, jolloin osui kahdesti FTK-Tornion verkkoon.

Maalit kelpaisivat taatusti myös Torniossa, jota kohti MuSan bussi lähti jo perjantaina iltapäivällä. Paluu tapahtuu myöhään sunnuntaiyönä.

”Ilmoitamme kyllä, milloin saa tulla katsomaan, kun nostamme pyttyä”, Setälä sanoo.

Juha naurahtaa vieressä.

”Saattaisi olla hieman hiljaista sunnuntain ja maanantain välisenä yönä”, hän kommentoi.

Äitienpäivän se kruunaisi kuitenkin, ja mestaruuspokaali voittaisi ainakin sen lahjan, minkä Elina pari vuotta sitten sai, nimittäin imurin.

”Se oli muutenkin hankintalistalla”, Juha perustelee.

Onneksi Elina on sentään kenttäpelaaja eikä maalivahti.

”Niin, se olisi voinut olla vähän huono vihjaus valmentajalta”, Setälä nauraa.

FTK-Tornio–MuSa, naisten futsal-liigan toinen finaaliottelu tänään kello 15. Ottelu katsottavissa Ruutu-suoratoistopalvelusta.

Satakunnan Kansa ja Ruutu kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

MuSa matkalla uuteen kultaan

  • Porilainen Musan Salama taistelee naisten futsal-liigan Suomen mestaruudesta FTK-Torniota vastaan loppuottelusarjassa.

  • MuSa voitti paras viidestä -tyyppisen sarjan avausottelun Porissa jatko-ottelussa maalein 5–4 viime viikon lauantaina.

  • Joukkueet kohtaavat Torniossa tänä viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina. Jos MuSa voittaa kummankin ottelun, porilaisjoukkue voittaa SM-kullan toista kertaa putkeen.

  • Satakunnan Kansa näyttää äitienpäivänä pelattavan kolmannen ottelun suorana lähetyksenä osoitteessa satakunnankansa.fi/live. Peli alkaa sunnuntaina kello 15.

  • Mahdolliset neljäs ja viides finaali pelataan Porissa 14.–15. toukokuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut