Päänsä seinään lyönyt Krister Savonen lopettaa uransa: "Arjessa on edelleen sen verta haasteita, ettei muuta vaihtoehtoa ole"

Krister Savosen pelit on pelattu 27 vuoden iässä.

Krister Savonen oli tuttu näky myös Suomen maajoukkueen paidassa.

3.5. 19:35

Helsinki

Syyskuussa päävamman salibandyn miesten F-liigan ottelussa saanut tamperelaisseura Classicin puolustaja Krister Savonen lopettaa peliuransa. Savonen, 27, kertoi asiasta tiistaina muun muassa Twitter-tilillään.

Savonen löi päänsä seinään syyskuussa pelatussa liigaottelussa. Joulukuussa hän kertoi, ettei pelaa enää tällä kaudella, ja nyt virallistui se, että ura on ohi.

Savonen voitti maanantaina uransa viidennen Suomen mestaruuden Classicin juhliessa kultaa. Maajoukkueessa hän voitti MM-kultaa 2016 ja 2018.

”Eilen saatiin hieno päätös kaudelle, kun Family pääsi nostaan Suomen mestaruus -pyttyä. Samalla päättyy oma salibandyura. Asia on edelleen itselle vaikea hyväksyä, mutta silti ainoa oikea päätös. Arjessa on edelleen sen verta haasteita, ettei muuta vaihtoehtoa ole”, Savonen kirjoitti tiistaina.

”Haluan kiittää kaikkia, ketkä ovat olleet mukana matkassa. Ne tuhannet muistot, mitä olen saanut kokea, eivät tule koskaan poistumaan, ja tulen pitämään niitä isossa arvossa koko loppuelämäni ajan. Suunta on vähän hukassa, mutta se on kohti parempaa huomista!” hän kirjoitti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut