Korona ja sota Ukrainassa saivat golfkonkari Mikko Korhosen turvautumaan henkiseen valmennukseen: ”Kentällä ei voi miettiä ylimääräisiä murheita”

Kova kuntosalitreeni jumitti lantio ja sekoitti lyöntejä. Kausi jatkuu torstaina Espanjassa.

Golfammattilainen Mikko Korhonen ei ole tyytyväinen alkukauteensa.

19.4. 11:53

Golfammattilainen Mikko Korhonen hakee uralleen lisää nostetta henkisen valmentajan avulla.

Korhonen palkkasi mentaalivalmentajakseen Katja Pasasen, jonka kanssa Suomen naisten ykköspelaaja Matilda Castren on aiemmin tehnyt hyvää yhteistyötä.

Henkinen valmennus ei ole uutta Korhoselle. Hän tutustui siihen uransa alkuvaiheessa ja myöhemmin toistamiseen, mutta sen jälkeen se on tuntunut tarpeettomalta.

Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttivat osaltaan päätökseen.

”Alkoi tulla sellainen olo, että tekisi hyvää pallotella vähän ajatuksia ammattilaisen kanssa. Henkinen jaksaminen on ollut vähän koetuksella ja samaan aikaan pitäisi olla huippu-urheilija. Kentällä ei voi miettiä ylimääräisiä asioita tai murheita, vaan on pystyttävä keskittymään omaan suoritukseen”, Korhonen sanoo tiedotteessa.

Korhosen mukaan kisareissuilla huomaa, kuinka paljon sota Ukrainassa puhuttaa ja mietityttää ihmisiä ympäri maailman. Hän korostaa, että tiedostaa olevansa etuoikeutetussa asemassa, eikä tarkoituksena ole valittaa.

”Monelta on esimerkiksi mennyt koronan takia työt, mutta itse olen onneksi saanut töitä tehdä. Mutta kyllä tämänhetkinen maailmantilanne rassaa”, hän kertoo.

Korhonen yritti pidentää lyöntejään kuntosalitreenillä. Se osoittautui kuitenkin vääräksi ratkaisuksi. Lantio meni jumiin ja lyönti sekosi.

”Siitä virheestä oppineena olen jättänyt [kuntosalin] raudat muille. Fysiikkatreeni on nyt kehonhallintaa ja aktivointia ja mittaa lyöntiin haetaan enemmänkin liikkuvuuden kautta. Eikä lyöntipituus ole minulle ikinä mikään ongelma ollut. Se riittää kyllä, kun rautapeli on tarpeeksi vahvaa”, Korhonen sanoo.

Kauden alkupuolella Korhonen sai kisamatkalta vatsapöpön, joka vaivasi kolmisen viikkoa.

Kisakierroksen jälkeen hän käytännössä vain makasi ja keräsi voimia seuraavan päivän kierrokseen. Ruoat hän tilasi huonepalvelusta ovelle.

”Siihen nähden on aika ihme, että ylipäänsä pääsin kisoissa jatkoon. Hyviä aihioita siellä on jo ollut, mutta ihan loppuun saakka ei silloin vääntöä riittänyt.”

Vaikka alkukausi on ollut monella tavalla vaikea, Korhonen on Euroopan-kiertueen (nykyisin DP World Tour) pistelistalla sijalla 101. Se ei ole lähelläkään sitä, mitä Korhonen on tavoitellut.

"Kausi on oikeastaan vasta alussa.”

Seuraavan kerran Korhonen ja muut suomalaiset Tapio Pulkkanen, Sami Välimäki ja Kalle Samooja tavoittelevat menestystä Espanjassa torstaina käynnistyvässä ISPS Handa Championship in Spain -kilpailussa.

Lakes Coursella Tarragonassa pelattavan kisan palkintoarvo on kaksi miljoonaa dollaria, 1,85 miljoonaa euroa, josta voittaja kuittaa 305 000 euroa.

Huhtikuun viimeisellä viikolla Korhonen pelaa niin ikään Espanjassa, jonka jälkeen vuorossa on British Masters Englannin Belfryssä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut