Toiminnanjohtaja lähtee Ässistä Raumalle – ”Saimme talouden parempaan kuntoon”

Jukka Pelkosen seuraajan hakuprosessista Ässät ry:llä ei ole mitään kommentoitavaa.

Jukka Pelkonen (kesk.) esitteli Isomäki-areenan legendakulmaa vuonna 2020 Juha Jyrkkiölle (vas.) ja Veli-Pekka Ketolalle.

13.4. 12:03 | Päivitetty 13.4. 18:02

Rauma, Pori

Porilainen Jukka Pelkonen on valittu Golfrauma Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Pelkonen siirtyy Raumalle Porin Ässät ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä. Ässien juniorikiekosta vastaavan yhdistyksen toiminnanjohtajana hän työskenteli vuodesta 2019.

Pelkonen, 58, aloittaa uudessa tehtävässään kesäkuun alussa.

”Itsekkäät syyt tässä oli taustalla. Olin ajatellut, että jos tältä toimialalta sopiva paikka vapautuisi, voisin olla kiinnostunut vielä yhdestä muutoksesta työurallani”, Pelkonen perusteli.

Pelkonen on tehnyt ennen Ässiäkin työuraansa vahvasti liikunnan ja urheilun eri tehtävissä SVUL:n Satakunnan piiristä aina Olympiakomiteaan. Vuosina 2014–2019 Pelkonen toimi Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kehittämispäällikkönä, jolloin hänen toimenkuvaansa kuului myös Golfliiton seurakehittäjän tehtävätä.

Hän uskoo, että vanhassa työssä kiekkoseuran toiminnanjohtajana ja uudessa työssä Golfrauman toimitusjohtajana on paljon yhtäläisyyksiä.

”Yhteisön ja ilmapiirin merkitys on molemmissa tärkeä. Vivahde-ero tuli lähinnä siitä, että jääkiekossa kilpailutoiminta on vahvemmin mukana.”

Golf on lähellä Pelkosen sydäntä myös harrastuksena.

”Siitä ei kuitenkaan sovittu, että työajalla voisi itse golfata. Silloin pelataan, kun pelaamisen aika”, Pelkonen nauroi.

Porilainen ässämies vakuutti, ettei naapurikaupunkien henkinenkään raja ole hänelle ongelma.

Pelkonen on tyytyväinen siihen, että hän sai tehdä työtä kasvattajaseurassaan. Hänen mukaan vuonna 2019 asetetut tavoitteet on varsin hyvin saavutettu, vaikka korona toki vaikeutti toimintaa hänen aikakaudellaan.

”Saimme talouden parempaan kuntoon, ja saimme tähtiseuran statuksen ensimmäisenä liigaseurana. Pystyimme kehittämään respect-kulttuuria ja varainhankintaa areenan legendakulmalla. Pääsimme myös ehdolle vuoden urheiluseuraksi.”

”Pelipassien määrä on noussut 500:lla. Meillä on nyt 1 240 pelipassia, ja olemme Jääkiekkoliiton neljänneksi suurin seura.”

Hän uskookin seuraajansa pystyvän jatkamaan työtä hyvästä tilanteesta.

Porin Ässät ry sai puolisentoista viikkoa sitten tietää Pelkosen lähdöstä. Puheenjohtaja Anne Kuparisen mukaan seuraajan hakuprosessista tai aikatauluistakaan ei ole ollut tässä vaiheessa kommentoitavaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut