Tuleva juristi puolustaa Narukerässä myös ensi kaudella

Narukerä yrittää saada joukkueen kasaan hyvissä ajoin.

Kasper Perdén on kantanut Narukerän paitaa pienestä pitäen.

6.4. 16:00

Pori

Narukerän vahvassa puolustuslinjassa hyvän kauden pelannut Kasper Perdén jatkaa porilaisseurassa. Hän on tehnyt Narukerän kanssa vuoden sopimuksen.

”Seurayhteisö on tehnyt viime vuodet hienoa työtä ja edustusjoukkue on jatkanut kehittymistään. Haluan jatkossakin olla osa tätä tarinaa ja kokea kauden ratkaisuhetket mahtavan kotiyleisön edessä”, Perdén tunnelmoi Narukerän Facebook-sivuilla.

Perdén, 25, on yksi Narukerän akateemisista pelaajista, sillä hän opiskelee oikeustieteitä Turun yliopistossa.

Lue lisää: Kasper Perdén on jääpalloilija ja tuleva lakimies – ”Vaatii kurinalaisuutta, mutta sopii minulle”

Päävalmentaja Tuomas Erkkilän mukaan Perdén on tärkeä palanen Narukerän ensi kauden joukkueeseen.

”Kappe on pelannut kaksi erittäin kovaa kautta ja nostanut itsensä Bandyliigan parhaiden puolustajien joukkoon.”

Erkkilän mukaan Narukerän tavoite on saada joukkue kasaan hyvissä ajoin. Perdéniä aiemmin Kerä on julkaissut Eero Paavolan, Joona Rajalan ja Vili Korhosen jatkon Porissa, ja lisää sopimusuutisia on tulossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut