Brighton on heikossa vireessä – Ei silti niin heikossa ettei se olisi Pukin Norwichia vastaan selvä suosikki

1.4. 15:18

Teemu Pukin edustaman Norwichin hissi vie taas vahvasti kerrosta alemmas.

Norwichilla on toki vielä aikaa loppukirille, joka voisi pelastaa sarjapaikan, mutta niin peli kuin tilannekin ovat tuskaisia. Omissa kolisee, vastustajan päässä ei. Taistelumielialaakaan ei oikein löydy, koska pelaaminen ei anna toivoa paremmasta. Norwich onkin seitsemän ottelun tappioputkessa.

Noin 60 000 euroa viikossa ansaitseva Pukki on kaiken vaisuuden keskellä hoitanut omaa työtään. Norwich on tehnyt valioliigakaudella vain 18 maalia. Niistä Pukki on viimeistellyt kahdeksan ja syöttänyt kaksi. Joukkueensa pelastamiseen suomalainen ei taida pystyä.

Suoraan säilyjän paikkaan on matkaa kahdeksan pistettä. Sen kurominen vaatisi yllätyksiä. Vierailu Brightonissa olisi mahdollisuus yllätykselle ja kirin aloittamiselle, sillä myös kotijoukkue on heikossa vireessä. Brighton on vieraiden tavoin seitsemän ottelun tappioputkessa. Putkensa aikana joukkue on tehnyt vain yhden maalin.

Siitä huolimatta Brighton on selvä suosikki.

Vihjerivi

Vakio 1

1. Burnley–ManC 2

2. Chelsea–Brentford 1

3. Wolverhampton–Aston V 1 2

4. Brighton–Norwich 1X

5. Leeds–Southampton 1 2

6. ManU–Leicester 1

7. QPR–Fulham 2

8. Luton–Millwall 1X

9. Stoke–Sheff. U 1X

10. Barnsley–Reading X2

11. Coventry–Blackburn 1

12. Bournemouth–Bristol C 1

13. Peterb.–Middlesb. 2

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut