Olympiakomitea tilaa häirinnästä ulkopuolisen selvityksen, Jan Vapaavuori kertoi myös toisesta tapauksesta

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori myönsi torstaina, että Mika Lehtimäen valitseminen toiselle kaudelle huippu-urheiluyksikön johtajan tehtävään oli häneltä virhe.

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori puhui mediatilaisuudessa torstaina.

31.3. 12:25

Suomen olympiakomitea tilaa Mika Lehtimäen häirintätapauksesta ja sen käsittelystä Olympiakomiteassa ulkopuolisen selvityksen.

Selvityksen tekee Suomen urheilun eettinen keskus Suek tai jokin muu taho.

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori pahoitteli virheitä Lehtimäen tapauksen käsittelyssä. Pahimmaksi erheeksi hän arvioi Lehtimäen jatkosopimuksen.

Valmennusjohtaja Lehtimäki sai epäasiallisesta käytöksestä varoituksen viime syksynä. Hänen työsopimustaan jatkettiin Pekingin talviolympialaisten jälkeen vuoteen 2024.

"Matkan varrella on tapahtunut virheitä”, Vapaavuori totesi.

Tapaus rajattiin puheenjohtajiston tietoon.

Vapaavuori pyysi aiheutunutta harmia anteeksi ennen kaikkea häirinnän kohdanneilta naisilta ja myös "olympiaperheeltä".

"Asian käsittely ei mennyt taiteen sääntöjen mukaisesti päätöksentekojärjestelmässä”, Vapaavuori sanoi.

Samalla Vapaavuori sanoi, ettei häirintäasiaa voitu saattaa Olympiakomitean hallituksen jäsenten tietoon ennen keskiviikkona järjestettyä hallituksen kokousta.

Häirintätapaus oli Olympiakomiteassa vain puheenjohtajiston tiedossa viime viikkoon, kunnes Yle uutisoi asian.

Tiedotustilaisuudessa Vapaavuori myös vahvisti, ettei hän aio luopua puheenjohtajan tehtävästä.

"Toivon, että voin jatkossa nauttia luottamusta kaikista näistä virheistä huolimatta”, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuori pahoitteli erityisesti kommentteja, jotka hän antoi häirintätapauksesta Ylen paljastuksen jälkeen.

"Olen antanut varomattomia lausuntoja erityisesti tapahtumista, jotka johtivat varoituksen antamiseen.”

Vapaavuori kertoi tiedotustilaisuudessa, että hänellä on tiedossa myös toinen vastaava tapaus Olympiakomiteassa.

”Minulla on tiedossani yksi tapaus laajasti ottaen tässä ympäristöstä. Jokainen tapaus tutkitaan perusteellisesti ja selvitetään."

Vapaavuorelta kysyttiin, onko toinen häirintätapaus tullut ilmi Lehtimäen tapauksen yhteydessä.

"Ei", kuului vastaus.

Lue lisää: Suora lähetys on päättynyt: Jan Vapaavuori piti tiedotustilaisuuden Olympiakomitean häirintäkohusta

Lue lisää: Paavo Arhinmäki vaatii Olympia­komiteaan ulkopuolista selvitystä: ”Näyttää siltä, että salailua ja piilottelua on ollut vielä enemmän kuin kaksi päivää sitten näytti”

Lue lisää: Mika Lehtimäki kiistää fyysisen häirinnän

Lue lisää: Olympiakomitean Sari Multala kommentoi häirintäkohun tuoreinta käännettä: ”Olen pettynyt, surullinen ja pahoillani”

Lue lisää: Jan Vapaavuori sanoo, ettei tiennyt häirintätapauksesta kaikkea – mutta erota hän ei aio: ”Minun olisi pitänyt varmistaa, että minulla on kaikki olennaiset tiedot”

.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut