Tasaista kyytiä pitänyt Iivo Niskanen toivoo virkoontuvansa SM-hiihtoihin mennessä – Jämin Lepistö ja Vuorinen vahvassa vireessä

Jämin Jänne on vahva ehdokas viestimitaliin SM-kisoissa.

Lauri Lepistö oli Suomen cupin kilpailussa kolmas sunnuntaina.

27.3. 18:29

Kuusamo/Helsinki

Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskanen voitti sunnuntaina Kuusamon Rukalla käydyn maastohiihdon Suomen cupin miesten 30 kilometrin kilpailun. Niskanen tyylitteli vapaalla hiihtotavalla lähes kahden minuutin eron toiseksi tulleeseen Imatran Urheilijoiden Remi Lindholmiin.

”Tasaista kyytiä. Hyvä päivä”, Niskanen kertoi Ylen televisiohaastattelussa.

Jämin Jänteen Lauri Lepistö oli kolmas ja jäi väliaikalähtökilpailussa Lindholmista reilut kymmenen sekuntia. Niin ikään Jämin Jänteen Markus Vuorela oli neljäs ja jäi seurakaveristaan 5,6 sekuntia.

”Kuulin, että sijoitus parani ja löytyi positiivinen vire loppuun”, Lindholm kertasi matkan varrella saatuja tietoja väliajoista.

Suomen cup päättyy tulevana viikonloppuna SM-hiihtojen yhteydessä Rovaniemellä. Miehet hiihtävät perjantaina vapaalla kymmenen kilometriä, lauantaina 4x10 kilometrin viestin ja sunnuntaina 50 kilometriä perinteisellä.

”SM-mitali viestistä ja kympiltä ovat tavoitteina”, läpimurtokauttaan hiihtävä Lindholm linjasi.

Niskasen edustama Puijo, Lindholmin Imatra ja Lepistön Jämi ovat tyrkyllä viestimitaleille.

”SM-kisat on kiva hiihtää. Lähden sinne taistelemaan ja toivottavasti tästä virkoontuu, että olisi hyvä kroppa hiihtää”, Niskanen jutteli Rukan urakan päätteeksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut