Therese Johaug lopettaa huippu-uransa tähän kauteen: ”Nyt on tullut aika tehdä muita asioita”

Johaug kilpailee viimeisen kerran maailmancupissa lauantaina.

Therese Johaug juhli vielä Pekingin talviolympialaisissa kolmea kultamitalia.

4.3. 15:31 | Päivitetty 4.3. 17:37

Oslo

Norjan hiihtäjätähti Therese Johaug lopettaa huipputasolla kilpailemisen kuluvan kauden jälkeen. Asiasta kertoi Norjan hiihtoliitto perjantaina. Johaug, 33, on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä maastohiihtäjistä.

Hän kilpailee lauantaina Holmenkollenin 30 kilometrin kilpailussa, kun maailmancupin pisteistä hiihdetään hänen kotitantereillaan. Norjan hiihtoliiton mukaan kilpailu jää Johaugin viimeiseksi maan edustusasussa, vaikka maailmancupin pisteitä olisi ensi viikolla vielä jaossa Ruotsin Falunissa.

”Kautta on vielä jäljellä, mutta nyt on aika aloittaa keskittyminen huippu-urheilu-uran jälkeiseen elämään”, Johaug kertoi tiedotteessa.

Johaug otti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Holmenkollenilla vuonna 2011, kun hän oli nopein juuri 30 kilometrin kilpailussa.

”Monellakin tapaa tuntuu, että ympyrä sulkeutuu. En todellakaan halua matkan päättyvän, mutta kaikelle on aikansa. Mielestäni nyt on tullut aika tehdä muita asioita kuin satsata kaikki aika maastohiihtoon”, hiihtäjä kirjoitti Instagramissa.

Huipulla viimeisiin työntöihin asti

Johaug voitti ensimmäisen olympiakultansa jo 12 vuotta sitten, kun hän kuului Vancouverissa Norjan menestyksekkääseen 4x5 kilometrin viestijoukkueeseen. Neljä vuotta myöhemmin Sotshissa hän saavutti ensimmäiset kaksi kaikkiaan viidestä henkilökohtaisesta olympiamitalistaan. Hänellä on kaikkiaan kuusi olympiamitalia.

Norjalainen on 14-kertainen maailmanmestari ja kolminkertainen maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja. Hiihtolatujen ulkopuolella Johaug on kunnostautunut juoksuradoilla 10 000 metrin kilpailuissa ja maastojuoksijana.

Johaug on uransa aikana kärsinyt myös 18 kuukauden kilpailukiellon, kun hänen dopingtestinäytteestään löytyi kiellettyä ainetta vuonna 2016. Häneltä jäivät kilpailukiellon vuoksi väliin Lahden MM-hiihdot 2017 ja Pyeongchangin olympialaiset 2018, mutta hän palasi uudestaan huipulle ja jatkoi menestyssarjaansa viimeisiin arvokilpailuihinsa saakka. Hän rohmusi vielä helmikuussa Pekingin olympialaisissa kolme kultamitalia.

Juttua päivitetty lisätiedoin 4.3. kello 17.36.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut