Venäjän jääkiekko­liitto ja René Fasel eivät hyväksy hyllytystä: ”Syrjivää ja urheilun hengen vastaista”

Venäjän kiekkoliitto aikoo valittaa päätöksestä Urheilun välitystuomioistuimeen.

Venäjän olympiakomitean joukkue pelasi Pekingin olympialaisissa. Pelaajat olivat pettyneitä Suomelle koetun finaalitappion jälkeen.

1.3. 16:50

Venäjän jääkiekkoliitto (RIHF) julkaisi tiistaina lausunnon, jossa se jyrkästi vastustaa maan hyllyttämistä kansainvälisestä jääkiekosta elokuulle asti. Hyllytys koskee muun muassa Tampereella ja Helsingissä pelattavia miesten MM-kisoja.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) päätti Venäjän ja Valko-Venäjän sulkemisesta toimintansa ulkopuolelle maanantaina.

RIHF:n mielestä päätös on syrjivä ja urheilun hengen vastainen.

”Urheilu on aina palvellut eri maiden ja maanosien ihmisten yhdistämistä erimielisyyksistä huolimatta. Tällainen päätös voi siirtää jääkiekon kehityksen vuosikymmeniä taaksepäin jääkiekkoyhteisön jakautumisen vuoksi”, lausunnossa todetaan.

RIHF aikoo valittaa päätöksestä Urheilun välitystuomioistuimeen (CAS).

Myös IIHF:n entinen puheenjohtaja René Fasel, jolla on läheiset suhteet muun muassa Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, vastustaa hyllytyksiä. Fasel kommentoi asiaa maanantaina venäläiselle urheilusivusto Campionatille ennen IIHF:n virallista päätöstä.

”Tämä on surullinen hetki IIHF:n historiassa. Jopa kylmänsodan aikana Neuvostoliitto pelasi Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa”, Fasel totesi.

Fasel sanoi, että hän toivoo ihmisten löytävän yhteisen kielen ja ratkaisun Ukrainan sotatilaan.

”Sota ei ole koskaan ratkaisu, mutta urheilua ei pitäisi koskaan käyttää rangaistuksena.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut