Iivo Niskanen juhli taas paraati­matkallaan: voitti Salpaus­selän kisojen 15 kilometriä

Niskanen hiihti ajan 33.06,5.

Iivo Niskanen Salpausselän sunnuntain kilpailussa.

27.2. 16:09

Iivo Niskanen on voittanut Salpausselän kisojen 15 kilometrin (p) kilpailun Lahdessa. Niskanen hiihti vahvasti erityisesti kilpailun lopun, jonka aikana hän ratkaisi kisan itselleen.

Niskasen voittoaika oli 33.06,5. Niskanen voitti samalla matkalla olympiakullan Pekingissä aiemmin helmikuussa.

Kilpailun toiseksi sijoittui Norjan Johannes Høsflot Klæbo, joka jäi Niskaselle 17,6 sekuntia. Ruotsin William Poromaa oli kolmas. Hän hävisi Klæbolle vain 0,4 sekuntia.

Niskanen ja Klæbo hiihtivät osan matkasta kahdestaan. Klæbo lähti kisaan viimeisenä ja pääsi hiihtämään kierrosta edellä olleen Niskasen kantaan.

”Aika tuore olin viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Viimeiselle kolmelle kilometrille lähdin hiihtämään tosissaan ja eroa tuli reilusti. Ihan hyvävoimaisena pääsi tänään maaliin, kun vähän sai jaettua työvuoroja Johanneksen kanssa”, Niskanen sanoi Ylen haastattelussa.

Niskanen kiitteli Salpausselän yleisöä.

”Tuli verryttelyssä hiihdettyä vähän liiankin lujaa, kun oli niin hienoa kannustusta pitkästä aikaa.”

Muista suomalaisista parhaiten hiihtivät kymmenenneksi hiihtänyt, Perttu Hyvärinen 13:s

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut