World Athletics kasvatti neutraalien venäläisurheilijoiden määrää - Urheilu - Satakunnan Kansa

World Athletics kasvatti neutraalien venäläisurheilijoiden määrää

1.12.2021 20:03

Pariisi

Kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics (WA) kertoi keskiviikkona, että 20 venäläistä yleisurheilijaa saa kisata neutraalein tunnuksin vuonna 2022.

Määrä on kaksinkertainen tänä vuonna nähtyyn verrattuna.

Taustalla on vuoden 2015 päätös sulkea Venäjä kansainvälisistä kilpailuista valtiojohtoisen dopingjärjestelmän takia. WA tunnusti aiemmin tällä viikolla, että Venäjä on edistynyt paluuvaatimusten täyttämisessä.

”Edistymisen ja suunnitelman noudattamisen perusteella työryhmä suositteli neutraalien urheilijoiden kiintiön kasvattamista arvokilpailuissa 20:een vuonna 2022”, valvonnasta vastaavan työryhmän johtaja Rune Andersen kertoi WA:n kokouksen jälkeen.

Andersenin mukaan suunnitelman rikkominen johtaisi kiintiön pienentämiseen 25 prosentilla.

Ensi vuonna järjestetään yleisurheilun MM-kilpailut Yhdysvaltojen Eugenessa ja EM-kilpailut Saksan Münchenissä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut