Raumalaisen Toni Lampisen UFC-kokemusta kerännyt vastustaja loukkaantui – korvaajaksi löytyi maailman parhaimpiin lukeutuvan ottelijan valmentaja Argentiinasta - Urheilu - Satakunnan Kansa

Raumalaisen Toni Lampisen UFC-kokemusta kerännyt vastustaja loukkaantui – korvaajaksi löytyi maailman parhaimpiin lukeutuvan ottelijan valmentaja Argentiinasta

Toni Lampisen uusi vastustaja on 41-vuotias Roberto Pastuch.

31-vuotias Toni Lampinen on otellut jo kymmenen kertaa ammattilaisvapaaottelijana. Kuva vuodelta 2018.

24.11. 20:18

MMA Rauman vapaaottelija Toni Lampinen (7–3–0) ei sittenkään kamppaile ruotsalaista Rostem Akmania (6–3–0) vastaan suomalaisen Cage-organisaation tapahtumassa Helsingin kulttuuritalossa tänä lauantaina.

Kaksikon oli määrä kolistella sarviaan välisarjan eli alle 77,1-kiloisten ottelussa, mutta Akman loukkaantui viime hetkellä ja joutuu jättämään ottelun väliin.

Kamppailu olisi ollut herkullinen näytön paikka raumalaiselle Lampiselle, sillä Akman on otellut uransa aikana kaksi kertaa vapaaottelun kärkiorganisaatio UFC:ssä.

Lampinen pääsee joka tapauksessa häkkiin tänä lauantaina. Akmanin korvaajaksi löydettiin argentiinalainen Roberto Pastuch (9–5–0). Painoluokka pysyy samana.

Cage kertoo verkkosivuillaan, että Pastuch tunnetaan todella fyysisenä painijana. 41-vuotias veteraani saapuukin Helsinkiin kolmen ottelun voittoputkessa, ja kaksi edellistä otteluaan argentiinalainen on voittanut nimenomaan luovutusliikkeillä.

”Pastuch on myös UFC-ottelija Aleksandar Rakicin pitkäaikainen valmentaja”, Cage kertoo.

Itävaltalainen Rakic (14–2–0) on yksi maailman parhaimmista vapaaottelijoista kevyessä raskaassasarjassa.

Raumalaisen Lampisen lisäksi Cagen otteluillassa nähdään porilainen ammattilaisvapaaottelija Suvi Salmimies, joka ottelee illan viimeisessä kamppailussa.

Salmimies (11–5–1–1) kohtaa portugalilaisen Mafalda Carmonan (3–0–0) naisten kääpiösarjan ottelussa.

Amatööriotteluissakin on satakuntalaista väriä, kun Eura Fight Brothersin kasvatit Elmo Peltonen ja Juuso Renfors ottelevat ensimmäistä kertaa Cagessa.

Peltonen kohtaa islantilaisen Hlynur Torfi Runarssonin kevyensarjan ottelussa ja Renfors BJJ Vaasaa edustavan Karvann Ahmadin kääpiösarjan ottelussa.

Viaplay näyttää Cage 52 -otteluillan suorana lähetyksenä tänä lauantaina kello 18 alkaen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut