Rangaistuspotku vei Ghanan MM-kisoihin – Etelä-Afrikka haluaa uusintaottelun ja tutkimuksen ottelumanipulaatioista - Urheilu - Satakunnan Kansa

Rangaistuspotku vei Ghanan MM-kisoihin – Etelä-Afrikka haluaa uusintaottelun ja tutkimuksen ottelu­manipulaatioista

Ghanan niukka voitto riitti karsintalohkon ykköspaikkaan.

Qatarilaisessa Al Saddissa pelaava André Ayew teki Ghanan voittomaalin Etelä-Afrikkaa vastaan.

15.11. 15:32

Ghana liittyi lauantaina niiden maiden joukkoon, jotka ovat varmistaneet paikkansa jalkapallon miesten MM-kisoissa Qatarissa ensi vuoden lopulla. Lopputurnauspaikan yllä leijuu kuitenkin ottelumanipulaatiosyytösten tumma pilvi.

Ghana kaatoi ratkaisevassa ottelussa Etelä-Afrikan maalein 1–0 ja nousi Afrikan karsintalohko G:n ykköseksi Etelä-Afrikan ohi niukimmalla mahdollisella erolla.

Molemmilla on kuuden ottelun jälkeen 13 pistettä ja maaliero neljä maalia plussalla. Ghanan maaliero on 7–3 ja Etelä-Afrikan 6–2, joten Ghana voitti lohkon tehtyjen maalien perusteella.

Sunnuntain ottelun ainoa maali nähtiin 33. minuutilla.

Senegalilainen erotuomari Maguette Ndiaye näki Etelä-Afrikan pelaajan rikkoneen ghanalaista kulmapotkun jälkitilanteesta ja vihelsi isännille rangaistuspotkun.

André Ayew ei epäonnistunut, vaan laukoi ottelun ainoan maalin. Voit katsoa tilanteen täältä. Tilanteessa Ghanan pelaaja oli rangaistusalueella ennen Ayewin laukauksen lähtemistä, mutta rangaistuspotkua ei uusittu.

Etelä-Afrikan jalkapalloliitto Safa ei kuitenkaan tyydy niukkaan karsiutumiseen, vaan aikoo valittaa Afrikan liitolle (CAF).

”Ilmoitimme ottelukomissaarille aikeistamme jättää virallinen valitus CAF:lle ja (Kansainväliselle jalkapalloliitolle) Fifalle ottelun kyseenalaisesta tuomaritoiminnasta”, Safan toimitusjohtaja Tebogo Motlanthe kommentoi eteläafrikkalaiselle medialle, muun muassa Sundayworld.comille.

Hänen mukaansa kyse ei ollut vain rangaistuspotkusta, vaikka se MM-kisapaikan ratkaisikin.

”Käytämme (vuoden 2016) MM-karsintaottelua Senegalia vastaan viedäksemme asiaamme eteenpäin”, Motlanthe totesi.

Vuonna 2017 Etelä-Afrikan ja Senegalin välinen MM-karsintaottelu määrättiin pelattavaksi uudestaan, kun Fifa totesi ottelun ghanalaiserotuomarin Joseph Lamptey antaneen Etelä-Afrikalle rangaistuspotkun käsivirheestä, jota ei tapahtunut. Lamptey sai elinikäisen toimitsijakiellon.

Uusintaottelu on Etelä-Afrikan toiveissa myös nyt.

”Uskomme, että pelissä oli kyse ottelumanipulaatiosta ja keräämme todisteita osoittaaksemme väitteen oikeaksi”, Motlanthe jatkoi.

”Meillä oli jo ennen ottelua tiedossa, että Ghana saa rangaistuspotkun. Kyse oli vain ajankohdasta.”

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut