Katso video: Näin syntyy 105-vuotiaiden naisten sadan metrin maailmanennätys: ”Olisin halunnut juosta alle minuutin” - Urheilu - Satakunnan Kansa

Katso video: Näin syntyy 105-vuotiaiden naisten sadan metrin maailman­ennätys: ”Olisin halunnut juosta alle minuutin”

Julia Hawkins siirtyi uuteen sarjaan, kun hänen 100-vuotiaiden ennätyksensä rikottiin.

Julia Hawkins innostaa kaikkia liikkumaan. Kuva vuodelta 2019.

12.11. 12:19

Yhdysvaltalainen Julia Hawkins teki sunnuntaina uuden sadan metrin juoksun maailmanennätyksen yli 105-vuotiaiden sarjassa, mutta aika ei naista tyydyttänyt.

Lempinimellä ”Hurrikaani” tunnettu Hawkins on ollut jo pitkään tuttu näky senioreiden urheilukilpailuissa, mutta vasta 100 vuotta täytettyään hän siirtyi pyöräilystä pikajuoksuun.

Vuonna 2017 hän juoksi 100-vuotiaiden maailmanennätykseksi 39,62, mutta kun Diane Friedman rikkoi ennätyksen syyskuussa ajalla 36,71, lähti Hawkins tavoittelemaan ennätystä uudessa ikäluokassa, kertoo brittilehti The Guardian.

Hawkins selvitti sata metriä sunnuntaina aikaan 1.02,95, mikä ei tyydyttänyt naista.

”Oli upeaa nähdä niin paljon perheenjäseniä ja ystäviä, mutta olisin halunnut juosta alle minuutin”, hän kommentoi juoksun jälkeen.

”Rakastan juoksemista ja inspiraationa olemista. Haluan jatkaa juoksemista niin kauan kuin mahdollista. Viestini muille on, että pitää pysyä aktiivisena, jos haluaa olla terve ja onnellinen, kun vanhenee.”

The Guardian kertoo, että syksyn aikana on rikottu myös muita sadan metrin ennätyksiä eri ikäluokissa.

Japanin Hiroo Tanaka juoksi elokuussa 90-vuotiaiden miesten ennätykseksi 16,69, naisten 80-vuotiaissa yhdysvaltalainen Kathy Bergen paineli ajan 16,26, ja Australian Julie Brims kiisi 50-vuotiaiden naisten ennätykseksi 12,24.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut