Molskille uudessa roolissa palannut Petra Olli iloitsee Kuortaneen oloista, ettei aina tarvitse raahautua jonnekin ”Vienan anukseen” – ”Voit lähteä ihan yksiksesi” - Urheilu - Satakunnan Kansa

Painija Petra Olli on saanut päätökseen kaksi isoa uran jälkeistä projektia: viikonloppuna hän sai ammattivalmentajan paperit, ja tiistaina julkaistaan kirja.

Petra Olli selvisi mankelista

Petra Ollia ovat vieneet huipulle kova tahto ja ankara työ. Kun periksi­antamattomuuteen on lisätty puhumattomuus, lopputuloksena on ollut maailman paras painija mutta myös sairas ihminen, hän kertoo uutuuskirjassa.


11.10. 17:07

Huippu-urheilijan ura on kaksiteräinen miekka. Se antaa ja vie.

Tiistaina ilmestyvä Petra Ollin uraa ja elämää läpikäyvä kirja Petra Olli – Painija kertoo urheilijan matkasta maailman parhaaksi: painijasta, joka ei anna periksi mutta ei myöskään puhu. Ei ennen kuin ollaan syvällä suossa.

Olen elänyt loistokkaan uran ja elämän, mutta myös uhrannut paljon ja kokenut kovia. Vapauden hinta, jota nyt maksan, on ollut pirun kallis. Nyt olen vapaa, mutta myös sairas. Sitä vain on liian raskasta olla ja unohtaa, Olli arvioi kirjansa prologissa.

Painijan lopettamispäätös kesken olympiadin oli yllättävä, mutta mielessään hän oli työstänyt sitä jo pitkään. Päätöksestä on nyt puolitoista vuotta. Aika on kasvattanut arpikudosta urheilijan sieluun, raivarit ovat rauhoittuneet ja ahdistus helpottanut.

”Terapiassa olen käynyt ja mielialalääkkeitä olen syönyt säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta lopetin ne tämän vuoden alussa. Totesin, että asiat ovat hyvin ja elämä on tasaantunut”, Olli kertoo kustantamonsa Tammen tiloissa järjestetyssä haastattelussa.

Vaikka kirja tehtiin hyvin pian urheilu-uran loppumisen jälkeen, se ei maistu uransa juuri lopettaneen huippu-urheilijan ahdistukselta.

Vakavista aiheista huolimatta toimittaja Mikko Kekäläisen kirjoittamassa tarinassa on runsaasti lämpöä ja huumoria. Tragikoomisuudessaan mieleen nousee väkisinkin toinen suomalaista urheiluhullua mielenmaisemaa esittelevä teos, Miika Nousiaisen Maaninkavaara-romaani.

Petra Olli – Painija on suomalaisen sisun ryydittämä urheilijatarina, jossa kaikki uhrataan painille. Lappajärveltä nousee naispainin pioneeri, jonka tukena ovat painiperinteiden marinoima pohjalaisyhteisö, urheiluhullu perhe ja venäläisestä valmennuskulttuurista ammentava virolainen valmentaja.

Välillä kituutetaan painoa, itketään ja väännetään Venäjän syrjäisissä kolkissa, välillä juhlitaan ja tehdään selätys Tallinnan yössä.

Lopulta urheilun alttarille uhrataan niin fyysinen kuin henkinenkin terveys.

”Painissa on ollut se lajikulttuuri, että olemme niin kovapäisiä, ettei me kallonkutistajia tarvita.”

”Ei vittu tällä tasolla voi 14 pistettä antaa”, painija Petra Olli purki pettymystään suorasukaiseen tyyliin hävittyään Rion olympialaisissa Kirgisian Aisuluu Tynybekovalle 7–14.

Unelma päästä maailman parhaaksi painijaksi täyttyi Unkarissa vuonna 2018, kun Petra Olli sai tuulettaa MM-kultaa 65 kilon sarjassa.

Uran päätyttyä Petra Olli nakkasi painitossunsa Suomenlahteen, teoksesta selviää. Sen jälkeen hän on ollut kirjaprojektin lisäksi mukana muutamissa tv-projekteissa.

Toissa kesänä HS:lle antamansa haastattelun aikoihin Olli teki irtiottoa painista eikä nähnyt sitoutumista painivalmentajan uraan kovin todennäköisenä vaihtoehtona.

Onneksi ympärillä on arvostettu kansainvälisillä molskeilla kertynyttä kokemusta ja osattu suostuttelun jalo taito.

”Kuortaneen urheiluopiston rehtori Tapio Korjus kysyi monta kertaa, milloin tulen töihin. Jossain vaiheessa tajusin, että hän on ihan tosissaan.”

Tällä hetkellä Olli tekee töitä yrittäjänä ja valmentaa nimeään kantavaa junioritiimiä kolmesti viikossa Kuortaneen urheilu­opistolla. Viikonloppuna hän sai käteensä ammattivalmentajan paperit.

”Olen ottanut ensi askeleeni valmentajan elämään. Tietenkin se on yhtä pitkäjänteistä työtä kuin urheilijana oleminen.”

Uran alkuaikoina Ollia valmensi oma isä, jolla on pesäpallotausta. Myöhemmin valmentajaksi tuli virolainen Ahto Raska ja loppuaikana myös venäläinen Maksim Molonov.

Suomalaiseen itseruoskintaan ja venäläiseen autoritaarisempaan kulttuuriperintöön verrattuna nykyvalmennus on ihmis­läheisempää ja kokonaisvaltaisempaa. Myös henkisen hyvinvoinnin merkitys ymmärretään paremmin.

”Painissa on ollut se lajikulttuuri, että olemme niin kovapäisiä, ettei me kallonkutistajia tarvita. Mutta henkinen valmennus on tärkeä osa, jos halutaan oikeasti menestyä”, Olli sanoo.

”Ja sen pitää olla mukana nuoresta asti eikä sitten kun tulee ongelmia. Silloin alkaa jo olla vähän kiire.”

Tämän Olli tietää paremmin kuin hyvin. Uransa tultua päätökseen hän oli pahasti hajalla. Asiat olivat kasautuneet urheilijan sisälle liian pitkään.

”Kun on peruspohjalainen luonne, että kyllä minä pärjään. Olisi pitänyt aikaisemmin osata puhua haluista ja tarpeista ja siitä, että ei ole hyvä olla.”

”Olen välillä vähän liian leppoosa. En uskalla piiskata nuoria niin paljon kuin olen itseäni piiskannut.”

Petra Olli valmentaa tyttöjen painijoukkuetta Petra Junior Teamia Kuortaneen urheiluopistolla. Kuva helmikuulta, jolloin molskilla väänsivät Elena Okkonen ja Aida Casalegno.

Urheilijana Olli kävi läpi Neuvostoliitto-henkisen mankelin. Se on kasvattanut jääräpäisyyttä, mutta ei hän ole sitä heti ensimmäisenä eteenpäin viemässä. Oikeastaan päinvastoin.

”Olen välillä vähän liian leppoosa. En uskalla piiskata nuoria niin paljon kuin olen itseäni piiskannut. En tiedä, onko se hyvä vai huono, sillä paini lajina vaatii tietynlaista kovuutta. Niin kuin huippu-urheilu ylipäänsä.”

Kirjassa Olli manaa, kun ympärillä olevat ihmiset kohtelevat aikuistunutta painijaa kuin lasta.

Valmentajana Olli haluaa kuunnella urheilijoita ja heidän tarpeitaan. Hän ei valmenna mitalinkiilto silmissä mutta muistuttaa, että tuloksia ei tule ilman töitä.

”Painotan sitä nuorille, että käyttäisivät hyödyksi sen ajan, kun ovat Kuortaneella huippuoloissa ja -valmennuksessa. Että on se halu panostaa omaan uraansa ja elää kokonaisvaltaisena urheilijana.”

Venäjällä Olli leireili enemmän kuin runsaasti uransa aikana. Hän on iloinen, että nykyisellä painipolvella on Kuortaneella erinomaiset puitteet. Ettei aina tarvitse erikseen raahautua ruhjottavaksi jonnekin vienan anukseen, niin kuin kirjassa todetaan.

Puolitoista vuotta ei ole vielä korjannut antipatioita itäiseen naapuriin.

”Kun miehen kanssa puhuttiin lomalle lähtemisestä ja hän ehdotti Venäjää, niin sanoin, että voit lähteä ihan yksiksesi.”

Kuortaneen tiimissä harjoittelee kymmenen nuorta, joista suurin osa on alle 18-vuotiaita. Viisi tytöistä oli kesällä arvokisoissa. Paras suoritus oli EM-kisojen viides sija eli häviö pronssiottelussa.

Mitali oli lähellä, mutta murtautuminen palkintopalleille vaatii vielä kovasti töitä.

”Aina on lupa odottaa, mutta se on urheilijan halusta ja tahdosta kiinni”, Olli sanoo.

”Avaa suusi ajoissa ja usko omiin unelmiin. Ja tee töitä niiden eteen. Ei ole olemassa pikavoittoja.”

Vuonna 2014 Vantaalla järjestetyissä painin EM-kisoissa 19-vuotias Petra Olli voitti 58-kiloisten sarjassa pronssia. Hän päihitti Saksan Luisa Niemeschin luvuin 5–2.

Omalla tarinallaan Olli haluaa osoittaa, että pääsy huipulle on mahdollista, vaikka tie ei olisikaan siloteltu tähtiin. Mielikuvitus auttaa, kunhan vain intoa riittää.

”Jos resursseja ei ole, ne pitää rakentaa itse. Jos ei ole painivastustajia salilla, niin ottaa vaikka oman isän salille paininukeksi.”

Perhe on elänyt Ollin painiurassa täysillä mukana ja koulinut urheilijanalkua. Lapsena Olli pelkäsikin otteluissa tunteella eläneiden vanhempien reaktioita hävittyjen matsien jälkeen.

Kotona huutoon oli totuttu niin, että ensimmäisenä pantiin ikkunat kiinni, ettei mekkala kaikuisi naapurien korviin.

Aina perheessä ei ole edetty ihan kasvatus­oppaiden suositusten mukaisesti. Isä esimerkiksi käski tytön painia juniorikisat kipeällä ranteella, joka myöhemmin todettiin murtuneeksi.

Äiti puolestaan tölväisi vanhempien hääpäivänä hävinnyttä pientä painijaa niin, että myöhemmin on kaduttanut.

”Siinä tilanteessa ne eivät olleet mitään hauskoja juttuja, mutta jälkeenpäin olemme osanneet nauraa niille. Olen siitä kiitollinen ja ylpeäkin, ettei meitä lapsia ole silkki­hansikkain silitelty. Jos olisi taputeltu olalle koko ajan, ei varmasti olisi tullut niin monta arvokisamitalia.”

Painiuransa jälkeen Olli mietti, mikä olisi hänen polkunsa ja paikkansa, johon suunnata urheilijan intohimoinen asenne.

Kirjaprojekti alkoi varsin pian lopettamisilmoituksen jälkeen, ja yhteydenpito kirjailija Kekäläisen kanssa on ollut hyvin tiivistä. Pahoilta riidoilta kirjoittajan kanssa on kuulemma vältytty, vaikka Olli itseään omapäiseksi kuvaileekin.

”Kaikki, mitä haluaa, pitäisi saada. Ehkä huippu-urheilustakin on tullut se päämäärätietoisuus.”

Olli ei halunnut kirjastaan painitietokirjaa, jossa mennään kisoista toiseen. Kekäläisen kirjoittama tarina ei olekaan ihan tyypillinen urheilijaelämäkerta, vaan siinä on mukana kaunokirjallisia elementtejä.

Omapäinen päähenkilö on teokseen tyytyväinen. Pitkä rutistus on saatu kunnialla loppuun, ja on juhlan aika.

Mutta mikä on Ollin tarinan opetus?

”Ehkä se, että avaa suusi ajoissa ja usko omiin unelmiin. Ja tee töitä niiden eteen. Ei ole olemassa pikavoittoja.”

Petra Olli on uransa jälkeen oppinut, että puhumalla moni asia selviää.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: