Rakennustyömaalla Elina Gustafsson pohti, voisiko elämä olla muutakin kuin työtä ja ryyppäämistä – Nyrkkeily teki näkyväksi mutta vei syviin vesiin - Urheilu - Satakunnan Kansa

Elina Gustafsson lopetti nyrkkeilyuransa marraskuussa 2020, puoli vuotta ennen viimeisiä Tokion olympiakarsintoja.

Nyrkkeily teki näkyväksi

Lapsuuden kokemukset alkoholismista ja perheväkivallasta johdattivat Elina Gustafssonin nyrkkeilysalille. Kokemus siitä, että asiat ovat hyvin, sai hänet lopettamaan.


16.9. 9:50

Hän tuijottaa ikkunasta pimeään, lapsen katse kiertää olohuonetta, mäntypuisia huonekaluja, seinäpaneeleita, uuninluukkua. Tuntuu, että paha vaanii kaikkialla; se on ympärillä, mutta se on myös hänen sisällään turvattomuuden tunteena. Hänen suupielensä väpättää, koko keho tärisee. Kovista kosketuksista on jäänyt kehoon muistijälkiä.

Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Rohkeudella Elina Gustafsson kertoo entisen nyrkkeilijän elämäntarinan sen kuoppia silottelematta.

Pari päivää ennen kirjan julkaisua Elina Gustafsson, 29, tunnustaa huomanneensa itsessään pientä alakuloa. Se on varsin ymmärrettävää, niin paljaaksi kirja hänet tekee.

Läpi kirjan käy selväksi, kuinka kovasti Gustafsson hakee hyväksyntää. Varsinkin isältään, vaikka tämä onkin langettanut varjoja lapsuuden ylle.

– En tiedä, kuinka paljon haluan enää avata asiaa. Hän on minulle hyvin rakas, ja olen aina isän tyttö, Gustafsson toteaa.

Kirja jakautuu kolmeen osaan eri paikkakuntien ja niihin liittyvien elämänvaiheiden mukaan. Porissa Gustafsson elää ankaran lapsuuden ja humalahakuisen nuoruuden.

Hän kokee syntyneensä väärään aikaan. Kotona 1990-luvun alkuvuosien lama ja isän työttömyys kiristävät tunnelmaa. Äiti käy töissä ja pitää kuusihenkisen perheen elämää kasassa.

Gustafsson saa isältä huomiota, jota vanhemmat sisaret ovat turhaan yrittäneet hankkia. Kerran isä äityy jopa kehumaan, tosin perisatakuntalaisella mentaliteetilla.

Olet ihan samanlainen kusipää kuin minäkin, yksinäinen susi, kirjassa kerrotaan.

Kun Gustafsson on 10-vuotias, vanhemmat eroavat. Äiti asettaa hänelle rajoja, isän kanssa on löyhempää.

Hän on onnessaan, kun saa korjata autoa isän kanssa. Toisaalta hän menee teininä kuntosalille, koska haluaa osata puolustaa itseään, jos isä onkin pahalla päällä.

Isältään Gustafsson oppii myös mallin siitä, miten ongelmat ratkaistaan. Alkoholia hän juo 13-vuotiaasta lähtien joka viikonloppu. Joskus myös isän kanssa.

”On ollut ajatuksia, että tuleeko minusta mitään.”

Elina Gustafsson kärsi urheilu-uransa aikana masennuksesta.

Koulu ei Gustafssonia kiinnosta. Hän hakee huomiota ja on vain hyvillään päätyessään puhutteluun. Hän lintsaa, haistattelee opettajille ja varastaa tupakkaa.

Kotona on aina arvostettu työntekoa, joten sen Gustafsson hoitaa kunnolla. 20-vuotiaana hän työskentelee Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaalla ja pohtii, voisiko elämä olla muutakin kuin töitä ja viikonloppuisin ryyppäämistä.

Gustafsson on aina ollut hyvä urheilussa. Hän päättää aloittaa nyrkkeilyn.

Kirjassa Gustafsson puhuu usein traumataustasta. Lapsuuden kokemukset alkoholismista ja perheväkivallasta antoivat elämälle levottomat lähtökohdat.

Nyrkkeilysali on kova maailma eli juuri sellainen, johon hän on tottunut. Siellä hän pystyy purkamaan sisällään olevaa vihaa, aggressiota ja tunnetta elämän epäoikeudenmukaisuudesta.

– Se oli tosi kotoisaa, vähän pelottavaa, ja täytyi olla koko ajan varpaillaan. Nyrkkeily sopi myös temperamenttiini. Olin hakenut vauhtia ja vaarallisia tilanteita – sitä, että joku tuntuisi jossain.

Nyrkkeilyssä Gustafsson kehittyi nopeasti. Voittaminen ja menestyminen toivat hyväksyntää, jota hän janosi. Nyrkkeily teki hänestä näkyvän.

– Nuoruuden takia on ollut ajatuksia, että tuleeko minusta mitään. Sitten löysin nyrkkeilyn ja ajattelin, että minä näytän teille!

”Olen selvittänyt ja käynyt läpi asioita nyrkkeilyn kautta.”

Nuori porilaislupaus valmistautumassa vuoden 2013 SM-kisoihin. Niistä Elina Gustafsson voittaa ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

Voitettuaan ensimmäisissä arvokisoissaan MM-pronssia vuonna 2016 Gustafsson päättää muuttaa Tampereelle. Siellä olisi hyvät puitteet kehittymiselle: menestynyt maajoukkuekaveri ja osaava valmentaja.

Tampere on kirjan toinen osa. Porissa Gustafssonilla oli ollut vaikeuksia valmentajien kanssa liittyen hänen seksuaalisen identiteettinsä hyväksymiseen. Tampereella valmennussuhde kipuili muiden asioiden takia.

Gustafsson koki valmennussuhteen liian autoritääriseksi. Hän ei enää nyrkkeillyt niin kuin olisi halunnut. Ottelut olivat väkinäisiä ja valmentajan palaute sen mukaista. Se ruokki syvään juurtunutta riittämättömyyden tunnetta.

Puolitoista kuukautta ennen vuoden 2018 EM-kisoja Gustafsson ajatteli lopettavansa. Kilpailuista hän palasi kotiin kultamitali kaulassa.

Ennen EM-kisoja koin pahan negatiivisuuskierteen. Olin hukannut tyylini. Se, mitä valmentaja halusi multa nyrkkeilyllisesti, ei sopinut mulle. Mutta mä en nähnyt sitä. Mä yritin, koska mä haluan miellyttää. – – Ajattelin, että tässä ei ole mitään järkeä, koska olen niin paska. Miksi mä edes menen kisoihin? Miksi menen edustamaan Suomea?

Suhde omaan valmentajaan etääntyi, ja kaksikon välille syntyi huono kierre.

Aika Tampereella vei nyrkkeilijän syviin vesiin. Gustafsson kärsi syömishäiriöistä ja sairastui masennukseen. Sittemmin hän on käynyt terapiassa.

– Vaikka se tuntui tosi kipeältä silloin, niin olen tosi iloinen siitä tällä hetkellä. Olen selvittänyt ja käynyt läpi asioita nyrkkeilyn kautta.

Nyrkkeilyn parista löytyi myös ihmisiä, jotka ymmärsivät ja tukivat Gustafssonia, kuten EM-kisoissa mukana ollut Nyrkkeilyliiton entinen päävalmentaja Jarkko Pitkänen.

– Jarkko antoi minulle sellaiset löysät raamit, joiden sisässä sain toimia vapaasti. Meidän avoin kommunikaatio toimi todella hyvin. Hänen kanssaan voitimme sen mestaruuden.

”Koin olevani liian hyvä tuhottavaksi.”

Äiti ja sisko olivat Euroopan mestari Elina Gustafssonia vastassa lentokentällä vuonna 2018.

Terapia on auttanut ymmärtämään ja myös sanoittamaan kaikkea koettua. Nyrkkeilyn Gustafsson näkee eräänlaisena kasvualustana, jonka avulla hän teki kivuliaan mutta antoisan matkan itseensä.

– En usko, että olisin voinut kasvaa ihmisenä missään niin paljon kuin nyrkkeilyn parissa. Olen tarvinnut rajuja kokemuksia. Tuskin olisin yhtään pienemmästä pystynyt tekemään niitä kasvuja.

Gustafsson ei hyväksy lapsuuden ja nuoruuden kurjia kokemuksia, mutta hän on oppinut ymmärtämään niitä ja taustalla vaikuttaneita syy-seuraussuhteita.

– Olen antanut anteeksi, enkä syytä tai syyllistä ketään. Asiat ovat menneet miten ovat menneet, ja kaikki ovat yrittäneet parhaansa.

Kirjan viimeinen osa on Helsinki. Gustafsson aloittaa jälleen kerran puhtaalta pöydältä. Uransa viimeiset puoli vuotta hän kokee, millaista on, kun ympärillä on tiimi, joka tukee häntä täysin.

Kaikki tiimissä ovat keskittyneet auttamaan Gustafssonia eteenpäin nyrkkeilyuralla. Kaikki paitsi yksi.

Uransa alkupuolella Gustafsson asetti tavoitteekseen Tokion olympialaiset, mutta unelma on haalistunut loukkaantumisten ja vaikeiden aikojen vuoksi. Hän myöntää itselleen, ettei enää tarvitse nyrkkeilyä.

– En halunnut enää iskuja. En halunnut, että nyrkkeily rikkoo minua yhtään enempää henkisesti tai fyysisesti. Koin olevani liian hyvä tuhottavaksi.

Lopetettuaan nyrkkeilyn Gustafsson kokee olevansa täysin vapaa. Aamuisin hän ihmettelee, että voiko elämä ollakaan näin hyvää. Myös suhde isään on parantunut viimeisten vuosien aikana.

– Kun kerroin isälle masennuksestani, haarniskat tippuivat ensimmäisen kerran meidän kummankin päältä. Isähän on tosi herkkä, jotenkin löysimme toisemme.

Isäkin helpottui kuultuaan, että tytär lopettaa nyrkkeilyuransa. Ja ilmaisi sen myös.

– Hän oli saatanan ylpeä minusta.

Nyrkkeilyuran jälkeen energiaa on voinut purkaa muihin juttuihin. Elina Gustafsson on tällä hetkellä mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Ulla-Maija Paavilainen: Rohkeudella Elina Gustafsson. Kustannusosakeyhtiö Otava.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos